Tähtiluuppilainen Joonas Toimela: ”Tosissaan, mutta ei vakavasti”

Tähtiluuppilainen on juttusarja, jossa tutustutaan tarkemmin yhteen luuppilaiseen kerrallaan. Juttusarja on ilmestynyt tiettävästi ainakin vuodesta 2010. Homma toimii siten, että esiteltävällä tähtiluuppilaisella on paitsi velvollisuus kertoa itsestään, myös valta päästä haastamaan seuraava haastateltava. Myös kysymykset koostuvat edellisten tähtiluuppilaisten valinnoista siten, että tähtiluuppilainen saa keksiä kaksi uutta kysymystä, jolloin kaksi ensimmäistä kysymystä putoavat pois ja kysymykset vaihtuvat koko ajan. Pysy kuulolla – koskaan ei voi tietää, kuka haastetaan seuraavaksi!

 

Joonas Toimelan nimikkodrinkkiin tulisi proteiinijauhetta ja vodkaa. Sekaan kannattaa ehkä laittaa vettä. Kuva: Joonas Toimela

 

Kuka olet?
– Olen toivottavasti viimeisen vuoden CBDA-opiskelija. Nyt on kuudes vuosi meneillään ja tarkoitus valmistua maisteriksi. Luupin porukoissa olen pyörinyt sellaiset viisi ja puoli vuotta. Teen täysaikaisesti töitä. Vapaa-ajalla käyn salilla – siihen oikeastaan vapaa-aika meneekin, kun sitä löytyy.

Mikä Luupin tapahtuma on kaikkein ikimuistoisin ja miksi?
– Tämä on aika helppo, koska olin Luupin 50-vuotisjuhlilla. Ne ovat aika selkeästi ikimuistoisimmat bileet, jotka Luupilla on järjestetty. Onhan se komeaa, että Luupilla oli niin hyvin ja isosti järjestetty tapahtuma. Isot propsit järjestäjille, siinä on varmasti ollut työtä.

Mikä on oma elämänviisautesi?
– Mitään ei kannata ottaa liian vakavasti. Tosissaan, mutta ei vakavasti. Se on varmaan mun elämänviisauteni.

Minkä taruolennon haluaisit kohdata ja miksi?
– Ihan minkä tahansa uskonnon jumala olisi kiva kohdata. En ala erittelemään, olisiko se lentävä spagettihirviö vai Odin, mutta kuitenkin. Olisihan se hieno päästä kyselemään jumalalta asioita.

Jos mukaasi nimettäisiin juoma, mitä siihen tulisi ja miten se valmistettaisiin?
– Siihen tulisi varmaan proteiinijauhetta ja vodkaa. Se olisi aika kova yhdistelmä. Ensin laitetaan sheikkeriin desin verran proteiinijauhetta, sitten kaadetaan vodkaa sekaan ja hyvää tulee. Olen itse asiassa testannut, että vodka saa proteiinijauheen paakkuuntumaan. Ehkä siihen voi sekoittaa vettä joukkoon.

Mikä on intohimosi?
– Kai se tuo punttisali on. Aika monta asiaa tulee skipattua, mutta salitreenejä ei ihan helposti, jos ei ole jotain pätevää syytä. Keväällä treenasin jonkun 1-2 kuukautta kotona. Sitten otin salijäsenyyden keskustasta ja pääsin punttisalipuutoksestani eroon.

Mikä on noloin asia, jonka olet tehnyt luuppiurasi aikana?
– Enhän mä ikinä tee mitään noloa. No, ehkä noloin on viime vuoden tutustumissauna, jossa vietin suurimman osan illasta maaten Hatanpään soutupaviljongin keittiön lattialla.

Mikä on lempiherkkusi?
– Kun olen bulkilla ja saan vapaammin syödä, suklaakeksit on aika tappava yhdistelmä. Dieetillä pysyn niistä erossa, mutta bulkilla voi tulla vahingossa tuhat kaloria iltapäivään.

Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi ja miksi?
– Melkein ihan mihin vaan, jos saisi matkustaa johonkin. On neljäkin paikkaa, missä haluaisin käydä. Aloitetaan kauimmaisista: Japanissa olisi komeaa etenkin Tokio. Sinne pitäisi saada joku oppaaksi, ettei eksy. Jenkeissä haluaisin joskus käymään oikeastaan ihan mihin päin vaan. Se on niin erilainen yhteiskunta. Espanjassa olisi komeaa nähdä historiallisia rakennuksia, kuten Sagrada Familia. Neljäntenä on vakiovastaus Amsterdam. Odotan edelleen Luupin Dami-excua.

Kenet haluat haastaa seuraavaksi tähtiluuppilaiseksi ja miksi?
– Kun saatiin tämä tähtiluuppilaisuus salakavalasti matikanopiskelijoille, pidetään tätä vähän aikaa. Haastan seuraavaksi tähtiluuppilaiseksi salikaverini Santeri Virtasen. Santeri on hieno mies – en tiedä tarvitseeko sitä sen ihmeemmin perustella.

 

Teksti: Katja Wallenius