Vuoden 2022 hallitus ja toimihenkilöstö esittäytyvät

Jutun toteutus: Jere Lilja. Miia Pynnönen ja Mikael Timonen

Toimintavuodella 2022 Luupin hallitukseen kuuluu 11 jäsentä. Hallituksen valitsemia toimihenkilöitä on tällä kaudella yhteensä 27. Hatot, eli hallitus ja toimihenkilöt, valvovat jäsenistön etuja ja huolehtivat muistakin luuppilaisille tärkeistä asioista – kuten siitä, että tapahtumissa on hauskaa ja toimistolla kahvia. Tämä artikkeli tutustuttaa vuoden 2022 tekijöihin.

HALLITUS

Aaro Huttunen
Luupin puheenjohtaja

Vuosikurssi
2017

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Liikaa mistä valita, mutta sanotaan vaikka Luupin Pohjois-Makedonian excu juuri ennen koronaa, tai viime vuoden pikkujoulut.

Toteemikala
Kissakala

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Oikea vastaushan on että ei mitään, koska tunnetusti kapybarat ovat chillejä eläimiä joka pätee varmasti myös zombeinaki. Joten pakeneminen olisi turhaa. Mukaan ottaisin kuitenkin suklaata, haalarit ja haalarimerkit. Olisi vihdoinkin aikaa ommella ne kaikki kiinni.

SANTERI VIRTANEN
Varapuheenjohtaja, ulkosuhde- ja koulutuspoliittinen vastaava, TiTOL-yhdyshenkilö

Vuosikurssi
5. vuosikurssi

Pääaine
Matematiikka

Paras muisto Luupista
fuksi vuoden tutustumissauna (En aio kertoa yksityiskohtia ;) )

Toteemikala
meriahven

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Valkotaulu ja thinkpadini

KUURA AHOLA
Sihteeri

Vuosikurssi
2.

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Kokonaisuutena yhteisöllisyys, on mukava aloittaa uusia kursseja ja käydä tapahtumissa, kun tavallisesti aina tuntee vähintään jonkun!

Toteemikala
Möykkykala. Kieltäydyn perustelemasta.

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Ruokaa ja vettä suunnilleen viikoksi, tuskin sitä paljoa pidempään kuitenkaan selviää.

AUGUST HALONEN
Rahastonhoitaja

Vuosikurssi
2022

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Vaikea arvottaa tällä tavalla… Noh sanotaan vaikka pikkujoulut. Meidän fuksiryhmä voitti aktiivisimman ryhmän tittelin, se oli ihan hauska hetki.

Toteemikala
Taimen. Oon itekin semmonen elämäntapa vaeltelija.

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Läpäl yhden tähden Jallu, mut tosissaan puukko.

OSKARI KANSANEN
Kansallinen ja kansainvälinen tuutorivastaava

Vuosikurssi
4

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Mulla on paljon hyviä muistoja Luupista, ja niistä valitseminen on aika haastava tehtävä. Ehkä päädyn vuoden 2020 ulkomaanexcuun Pohjois-Makedoniaan, jossa seikkailtiin pari päivää Skopjessa Luuppiporukalla

Toteemikala
Jokin nokkakala, koska ne on pitkiä ja kapeita

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Mietin, että karttu olisi hyvä puolustautumisväline. Sillä pystyisi sitten heitellä puhtaita zombiekapybarakuusikoita pakomatkalla tiukissa tilanteissa

OSKARI KOLEHMAINEN
Kopo ja sopo

Vuosikurssi
2020

Pääaine
Tkt

Paras muisto Luupista
Ensimmäisen syksyn fuksikyykkä

Toteemikala
Klovnikala

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Koira, hän ystävystyy kapybarojen kanssa ja näin ei minulla ei olisi mitään hätää

JERE LILJA
Yritysvastaava ja kyykkävastaava

Vuosikurssi

  1. & N.

Pääaine
Matematiikka

Paras muisto Luupista
Goforen järjestämän Luupin ja TiTen välisen kyykkäturnauksen voitto “TiTe”-joukkueella

Toteemikala
ahvena

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Koiran ystävystymään kapyjen kanssa ja varalle tyttöystävän koska siltä löytyy pesäpallomaila ja taito käyttää sitä

ELLI MANSIKKA
WWW/IT-vastaava

Vuosikurssi
4.

Pääaine
TKT

Paras muisto Luupista
Kastajaiset. En tiedä edes miks, mut ne oli jees.

Toteemikala
Magicarp

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Mä luulen että vaan hyväksyisin kohtaloni, en pystyis kapybarojen kanssa kamppailuun.

MIIA PYNNÖNEN
Viestintää, sekä toimin TEK- ja ML-yhdyshenkilönä

Vuosikurssi
Neljä

Pääaine
Tietojenkäsittelytieteet

Paras muisto Luupista
Pikkujoulujen järjestäminen tauon jälkeen vuonna -21

Toteemikala
kalapuikko

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Ellin, koska hän osaisi varmasti puhua kapybaroille niiden omalla kielellä

OTSO ROUHIAINEN
Tapahtumavastaava

Vuosikurssi
2020

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Ekat fuksiviikot, eka Wappu ja ATK-YTP

Toteemikala
Pleko. Mulla on niitä myös akvaariossa.

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Luupin laulukirjan tietysti!

EVELIINA TOIVANEN
Kolmiovastaava

Vuosikurssi
Neljäs jälkeen Luuppiutumisen, n:s yliopistossa

Pääaine
TKT

Paras muisto Luupista
Luuppi 50v sillis

Toteemikala
Karppi

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Jos pakko olisi lähteä, niin matkaseuraksi oman koiran ja tekemiseksi muistikirjan ja kynän. Sen lisäksi monitoimityökalusta ja tulitikuista saattaa olla hyötyä. Kaikki muu olisi todennäköisesti turhaa.

TOIMIHENKILÖT

LASSI HALMINEN
Toimitilaukko

Vuosikurssi
n. – 2016

Pääaine
Tietojenkäsittelytieteet

Paras muisto Luupista
Tätä saa kysyä kasvotusten. Tarinoita on niin paljon, että vaikeaa valita. Jos yksi on pakko niin Gdanskin excu 2017 kokonaisuutena

Toteemikala
Mutu. Koska miksi selvittää asioiden oikea laita jos voi mutuilla

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Aina on bugout bag valmiina. Antaa yhteiskunnan palaa, kyllä sitä ihminen metsässä pärjää.

ANNA HALMINEN
Viestintävastaava

Vuosikurssi
Neljäs

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Kuula (eli oma fuksiryhmä)

Toteemikala
Kampela

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Lassin, se on oletettavasti valmistautunut.

TONI HEIKKILÄ
Luupissa toimin tapahtumatiimin toimihenkilönä. Vuoden 2022 alussa olin myös Luupin liikuntavastaavan roolissa, mutta luovutin pestin eteenpäin joutuessani muuttamaan töiden vuoksi toiseen kaupunkiin.

Vuosikurssi
2021

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Vaikea nimetä yhtä, mutta sanoisin Luupin pikkujoulut. Tapahtumassa oli todella mukava tunnelma ja mieleen jäi monta hauskaa muistoa.

Toteemikala
2kg siika

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Tietysti äitini<3

JESSE ”JECCE” HEINONEN
Yritysvastaava, Loimu-yhteyshenkilö.

Vuosikurssi
6. vuosi

Pääaine
Tietojenkäsittelyoppi

Paras muisto Luupista
Luupin Peliturnausten järjestäminen.

Toteemikala
Keihäsrausku

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Hedelmiä ja puun oksia vastaan tulevien Kapybarojen ruokkimista varten.


MIKKO HURMALAINEN
WWW/IT-vastaava

Vuosikurssi
2015

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
ATK-YTP:llä seikkailut

Toteemikala
Suklaamonni

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Läppärin, hitaamman kaveri ja poppareita

HENNI KIISKINEN
Koulutuspoliittinen vastaava

Vuosikurssi
3.

Pääaine
Matematiikka

Paras muisto Luupista
Tuutorointi yleisesti on ollut parasta aikaa Luupissa, mutta erityisesti orientaatioviikon ensimmäinen päivä on jäänyt mieleen, kun fuksit tulee ekaa kertaa Luupin tapahtumaan ja tuutorointi lähtee kunnolla käyntiin.

Toteemikala
Kiiski

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Puujalat. Kapybarat ei osaa kiivetä, joten oisin koko ajan tarpeeks korkeella piilossa niiltä.

JASON KORHONEN
Tapahtumavastaava

Vuosikurssi
2

Pääaine
Tkt

Paras muisto Luupista
Fuksisitsit

Toteemikala
Kultakala

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Kauramaitoa

TIINA KORKOLAINEN
Yritystoimihenkilö

Vuosikurssi
2021

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Hirmu vaikea erotella yhtä suosikkia, mutta muistelen tosi lämpimästi 2021 fuksisyksyä kaikkine hulinoineen! Ennen opintojen alkua ja Tampereelle muuttoa en olisi arvannut, miten selkeästi Luuppi tapahtumineen voisi olla osa omaa opiskelijaelämää.

Toteemikala
Sateenkaarikala, siitä kertovaa lastenkirjaa tuli luettua pienenä nonstop.

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Taskut täyteen pokepalloja niiden kesyttämiseen!

OSKARI K(UIKKA)
Mää korjaan ja rikon nettisivui

Vuosikurssi
−19

Pääaine
Tietokoneet

Paras muisto Luupista
Liian vaikea kysymys, mut koko fuksisyksy, elämän parasta aikaa sillo

Toteemikala
Oon tää kissa

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Laatikollisen anti-kapybara sprayta

JUULIA KÄRKI
Alumni- ja IntegraatioFest-vastaava.

Vuosikurssi
2017

Pääaine
Tilastollinen data-analyysi

Paras muisto Luupista
Niitä on tosi paljon. Ensimmäinen, mikä tuli mieleen on mun hallitusvuosien alkutaipaleelta. Olin aloittanut just hallitus hommat 2019 ja vuosijuhlat järjestiin silloin alkuvuonna. Vuosijuhlien jatkoilla pääsin paremmin ryhmäytymään muiden hallituksen jäsenien kanssa juoden oveen kiinnitetyistä shottilaseista juomaa. Näistä hallituslaisista tulikin mun parhaimpia ystäviä. Jatkoista en kerro sen enempää. Muita parhaimpia hetkiä on kun on saanut Luupin kautta juuri näitä nimenomaisia parhaita ystäviä, mahtavia kokemuksia, oon ylittänyt itseni ja saanut kasvaa ihmisenä.

Toteemikala
Ehdottomasti särki

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Ottaisin mukaan vettä, muistivihkon ja tussin. Pelkällä veden juonnilla elää hyvin pitkään ja tykkään tehdä muistiinpanoja, joten vihko ja kynä sopii tähän tarkoitukseen erittäin hyvin.

MIKA LAAKKONEN
Liikuntavastaava

Vuosikurssi
2018

Pääaine
Matikka

Paras muisto Luupista
Luuppi

Toteemikala
Jänkhäkoira

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Never surrender!!!

MIIKA ”TEWE” LAURIKAINEN
yritys_toimi_henkilö

Vuosikurssi
2n/1.

Pääaine
Tkt,,

Paras muisto Luupista
Prahan XQ ja äärirajoille med communist and capitalist teams

Toteemikala
iha sama kuha ois kala

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Kalia-lavan

NIKO LEPPÄNEN
Kansainvälinen- ja tuutorivastaava

Vuosikurssi
2018

Pääaine
Tietojenkäsittely

Paras muisto Luupista
Lemminkäisenkierroksen voitto nöösinä Turun YTP:llä

Toteemikala
Meriahven

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Tyrants of the Underdark ja double salted vichyä

JANETTA LYYRA
Tuutorivastaava

Vuosikurssi
Neljäs vuosi alkaa nyt

Pääaine
Matematiikka

Paras muisto Luupista
Kaste oli kokemus

Toteemikala
Kultakala

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Puhelin, avain ja lompakko. Tarvitseeko sitä muuta?

THOMAS MIKKONEN
Tapahtumavastaava ja Taloustoimihenkilö

Vuosikurssi
2016

Pääaine
Tietojenkäsittelytieteet

Paras muisto Luupista
Jokainen sitsiasun valmistelu, kulutan niihin aina kohtuullisesti aikaa ja panostan enemmän kuin suurimpaan osaan muista asioista.

Toteemikala
Mushu(_lohi_käärme)

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Jousen ja nuolet kaiken muun voi lootata.

ANTTI PHAM
WWW/IT-vastaava

Vuosikurssi
2

Pääaine
TKT

Paras muisto Luupista
Kun saatiin (ei saatu) haalarit

Toteemikala
Blobfish

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Lemmikkikiveni (joka muuten on aika kovakin kivi)

MIKKO RAJAKORPI
WWW/IT- ja koodipajavastaava

Vuosikurssi
2

Pääaine
TKT

Paras muisto Luupista
Fuksisitsit

Toteemikala
Hauki

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Kaikkien perus kanojen lisäksi mun alttoviulun

SALLA ROUHIAINEN
Yritystoimihenkilö

Vuosikurssi
2021

Pääaine
Tietojenkäsittely

Paras muisto Luupista
Meidän fuksiryhmä voitti 2021 aktiivisimman ryhmän palkinnon. Fiilis oli huikee, kun ryhmän nimi huudettiin pikkujouluilla ja sai rynnätä lavalle kaikkien kanssa.

Toteemikala
Magikarp

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Sukkapuikot, voin neuloo mut myös stabstab zombeja. Also haalarit, tosi monikäyttöset viileellä

MATIAS ”MATSKUMAN5” SELIN
Tapahtumatoimihenkilö

Vuosikurssi
2. vuosi

Pääaine
(Puhdas) matematiikka

Paras muisto Luupista
Wappusaunan jatkot tai haalaribileiden etkot

Toteemikala
Vihreä delfiini

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Tangon ja levypainoja koska grind ei lopu vaikka maailma loppus

ROOSA SILVANTO
Järjestän Kolmioita

Vuosikurssi
2.

Pääaine
Matikka

Paras muisto Luupista
Fuksiviikko

Toteemikala
Semmone mikä on akvaarion lasis ain imulla kii

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Jaguaarin (ne syö kapybaroja)

KAISA SORMUNEN
Yritysvastaava

Vuosikurssi
2019

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Kastajaiset

Toteemikala
Pallokala

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Riippumatto ja kiinnitysköydet.

MINJA SURVONEN
Yhdenvertaisuusvastaava

Vuosikurssi
2020

Pääaine
Tietojenkäsittelytiede

Paras muisto Luupista
Varmaan joku hengailu huonojen vitsien kera

Toteemikala
Muikku

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
jotain survival-tavaraa, ruokaa ja huuliharpun

OLIVIA TAKKINEN
Tuutorivastaava

Vuosikurssi
2019

Pääaine
Tietojenkäsittelytieteet

Paras muisto Luupista
Luupin lanit keväällä -22 oli parasta ikinä. Ennen tätä en oikeestaan tienny laneista eikä ne vaikuttanu ollenkaa mun paikalta, mut Luupin laneilla mä viihdyin ja pelasin kolme päivää hyvässä seurassa.

Toteemikala
Aurinkoahven

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Jullen (eli mun kissan), lankaa ja virkkuukoukun. Myös vesipullo ja nuudelipaketti ois kivat.

SUVI TIILIMÄKI
Viestintävastaava, Grafiikka-asiain vastaava, LuuppiSanomien toimittaja

Vuosikurssi
2020

Pääaine
Tietojenkäsittelytieteet

Paras muisto Luupista
Tutustumissauna 2020, joka oli mun ekat bileet luuppilaisena. Ihmiset oli kivoja ja sää oli täydellinen, kaiken kaikkiaan niin comfyt bileet <3

Toteemikala
Coelacanth, jonka luultiin kuolleen sukupuuttoon 66 miljoonaa vuotta sitten, kunnes se löydettiin elelemästä Etelä-Afrikan rannikolla vuonna 1938. Mood.

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Hiusharjan ja kynsiviilan, en kestä takkuisia hiuksia enkä sitä, jos kynnet on epätasaisen pituiset. Vähemmän ”pinnallisina” tarpeina varmaankin jotain puuhasteltavaa, esim. lankaa ja puikot, jotta voisin tehdä zombiekapybaroille asusteita, jolloin ne voisivat olla capy-slay.

MIKAEL TIMONEN
sosiaalipoliittinen vastaava, LuuppiSanomien toimittaja

Vuosikurssi
Hupsista dropetidrops Tuni

Pääaine
Sosionomi, Laurea Vantaa

Paras muisto Luupista
Mukaanottava porukka tempauksineen. Vujusitseillä 2019 pidin tosi inspiroivan puheen fuksin kiitollisuudesta, mutta muistan siitä noin viisi sanaa, koska Jaloviina tais osua. Lämpimiä muistoja mulla on monista sihteeri-puheenjohtaja-perseilyistä Halmisen kanssa jos mainitsen senkin.

Toteemikala
HanKALA – koska oon.

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
HIMin Razorblade Romance -levyn ja pattereilla toimivan soittimen, niin juoksen vaa jossai korvessa alasti ja Join me (in Death) soi.

MIKKO TUOMINEN
yritystoimihenkilö

Vuosikurssi
2020

Pääaine
TKT

Paras muisto Luupista
Sitseillä on aina hyvä meno!

Toteemikala
Mamelukkikala

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Polkupyörä ja Luupin laulukirja

VEETI AHVONEN
sponsori- ja kyykkävastaava

Vuosikurssi
2017

Pääaine
Matematiikka

Paras muisto Luupista
Luupin 50 vuosijuhlat

Toteemikala
Holkeri

Mikäli koittaisi zombiekapybara-apokalypsi, ja joutuisit pakenemaan, mitä ottaisit mukaan karkumatkalle?
Kandee napata mukaan:
Passikopio

Muuta:
2 lompakkoa, joista toinen se joka on esillä kaupungilla kun shoppailee jotain. Lompakossa vähän rahaa ja vanhentuneita maksukortteja sekä random maiden arvotonta valuuttaa. Toisessa lompakossa tilanteesta riippuen ehkä joku kortti ja lisää rahaa sekä passikopio jos joku ’poliisi’ tulee kyseleen, passi hotellilla. Sen lisäksi lisäfyffet ja passi vaatteiden alla rahavyössä (sadesuojassa, ei kestä uintia..testattu). Varafyrkkaa noin 150 eur vaatteiden sisällä sekä repussa, näiden kanssa myös passikopio ja kasa puhelinnumeroita (korttien sulkemiset, matkapuhelinliittymän sulkeminen, yhteyshenkilösuomessa yms). Kaikki kastumisesta kärsivä on gläditetty

Pakkauslista:
Lääkkeet (Osa helposti käsillä, osa sitten syvemmällä repussa):
Immodium 8 annosta
Parasetamolia 1g 4 annosta
Antihistamiinia 10 annosta
Osmosalia 2 annosta ensihätään
Duact 6 annosta
Kortisonia tabletteina 1 annos
Asthma kohtaus (ventoline) ja hoitava

Nesteet:
Käsidesigeeli
Desifiointiaine (haavat yms)
Bacibact
Pieni hammastahna
Yleiskosteusvoide
Bepanthen
Aurinkorasva 40-50 kertoimella
Deodorantti
Punkki&mäkäräsuoja
Pesuaineet

Randomroina:
Pyykinkuivausnaru
Vaijerilukko (numerokoodi)
Munalukko (numerokoodi)
palasaippuoita 2 kpl
Spare minigrip-pusseja 1 ja 3 litrasia 2kpl
Kynä&paperia(auttaa selittämisessä ja numeroiden kirjoittamisessa)
Pyyhe
Kangasverkkopusseja pari (tavaroiden lajitteluun, toimii myös märkien vaatteiden kuljetukseen)
Aurinkolasit
kevyen luokan kanoottisäkkejä 3 kpl vaatteiden lajitteluun ja kuivana pitämiseen
Karttatasku papereille
Nenäliinoja
Laastareita, siteitä yms. pientä
Rakkolaastareita
Neula ja lanka
Purkkaa
Hammasharja
Korvatulpat

Sähköroina:
Laturi
Kameran akun laturi
Taskulamppu
Kamera ja sille kuljetuspussi

Päätoimittajan kommentti. Että sellaista. Naurattaahan se että Luupin hatona toimiminen on monesti elämän parasta aikaa ja tarjoaa runsaasti uusia kontakteja ja kokemuksia.
Täällä olemme, teitä varten.