Fukseilla oli menoa ja tapahtumia ensimmäisillä viikoilla

Luupin tuutorit vuosimallia 2015

Luupin uudet fuksit aloittivat opintiensä jo maanantaina 24.8. orientoivien opintojen merkeissä. Opiskelijoita tuli tänä vuonna tietojenkäsittelyyn 108 ja matematiikkaan ja tilastotieteisiin 84. Tästä luvusta tosin vähennetään vielä ne jotka eivät ottaneet paikkaansa vastaan.

Tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet, että Luupin tämän vuoden tapahtumakalenteri on ollut täynnä ohjelmaa fukseille. Tuutorit olivat tuttuun tapaan tutustuttamistapahtumien vetäjinä heti ensimmäisistä päivistä lähtien. Fuksien tapahtumatarjonnan käynnisti aloitusluento, jonka päätteeksi hallitus tuli esittelemään itsensä ja kertomaan toiminnastaan. Omaan pienempään tuutoriryhmään keräännyttiin heti luennon jälkeen. Tutustuminen jatkui illalla kevyissä tunnelmissa Kivenheitossa.

Tiistaina tuutorit järjestivät omille ryhmilleen matalan kynnyksen ohjelmaa. Aktiviteetteina olivat mm. minigolf, kyykän peluu ja piknik. Torstaina fuksit toivotettiin tervetulleiksi pelaamaan lautapelejä. Luokka oli tupaten täynnä ja esimerkiksi minä tuutorina pelasin istualtaan Cards Againts Humanityä lattialla. Pääsin myös pelaamaan myös fuksin tuomaa Resistance -pelin versiota Avalon.

Torstaina luuppilaiset ottivat haltuun lautapelejä.

Varsinaisen luentoviikon maanantai tarjosi fukseille mahdollisuuden opetella irc:in käyttöä. Irc-iltakoululle varattu luokka B1083 täyttyikin fukseista, eivätkä kaikki mahtuneet penkeille.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä fuksien kisailutapahtumassa matikistit ja käpistelijät eli tietojenkäsittelytieteilijät ottivat Sorsapuistossa mittaa toisiaan vastaan erinäisissä leikkimielisissä kisailuissa. Samalla tehtiin tuttavuutta oman aineen opiskelijoiden kanssa. Ohjelmassa oli muun muassa aliasta luuppiaiheisilla sanoilla ja arkipäiväisille esineille uusien käyttötarkoitusten keksimistä.  Tapahtuma oli tervetullut lisä fuksien alkuviikkojen ohjelman kattaukseen.

Matikistit ja käpistelijät kisailivat Sorsapuistossa.

Kaksi ensimmäistä viikkoa hupentuivat torstaina yliopiston avajaispäivänä Kolmioissa. Tätäkin etkoiltiin omien ryhmien kanssa. Pitkistä jonoista huolimatta kaikki tuntuivat olevan menossa mukana. Tutorien kultainen sääntö juhliin oli FEK, eli ”fukseja ei kuksita”.

Hyviä tapahtumia ja iloista vuodenalkua opiskelijoille!

Pyry Qvick
kv-vastaava, tuutori, luuppisanomien toimittaja