Arviossa Oasiksen palaveripalju

Tarkkaavainen opiskelija on saattanut huomata Tampereen yliopiston ryhmätyötila Oasikseen ilmestyneen palaveripaljun. Otin tehtäväkseni selvittää kaiken paljun mukavuudesta. Onko tämä palju palaveeraamisen arvoinen?

Palaveripalju on perinteinen palju, joka on veden sijasta täytetty pallomeripalloilla. Ohjeet paljun käytöstä ovat pieninä tarroina sen kyljessä, mutta ainakin itseltäni nämä jäivät muutamalla ensimmäisellä käyttökerralla huomaamatta. Esimerkiksi on huomaavaista jättää kengät ja lemmikit ulkopuolelle.

Palju on erittäin mukava istua ja pallot mukailevat miellyttävästi kehoa. Kannettava makaa mukavasti pallojen päällä. Pallojen hautaamana tulee hieman lämmin, mutta en kokenut tätä häiritseväksi. Pallomeren väriskaala on mieltä rauhoittava. Tila rajautuu paljussa optimaalisesti palaverien pitämiseen.

Kellahdettuani paljuun sain noin vartin ajan haroa kännykkääni paljun pohjalta.

Oasiksen tarkoitusta vastoin hieman sotii paljun tuottama ääni, kun kahlaa pallojen keskellä. Esimerkiksi lukemiseen rauhoitettuina päivinä tämä saattaa aiheuttaa häiriötä. Pallot asettavat myös riskin kadottaa tavaroita. Muutama viikko takaperin kellahdettuani paljuun, sain noin vartin ajan haroa kännykkääni paljun pohjalta. Toisaalta ohjeistavat tarrat osaavat varoittaa tästä.

Kaiken kaikkiaan palaveripalju on oivaltava ja miellyttävä yksityiskohta Oasiksen fengshuissa. Mikäli paljussa vain on tilaa, suosittelen virkistävää pulahdusta jokaiselle. Antaisin loppuarvosanaksi 4/5

– Pyry Qvick