AjankohtaistaYhdistysOpiskeluFukseilleTapahtumatLiikuntaLuuppiSanomatYritysyhteistyöYhteystiedotKokoukset
In English
Tapahtumat
Tapahtumakalenteri
tapahtuma Treyn Fuksisuunnistus
PaikkaKeskusta
Aikake, 18.09.2019 klo 16:00

TREYN Fuksisuunnistus (Ennen kaupunkisuunnistus) on perinteinen, syksyn alkajaisiksi toteutettava leikkimielinen kisailu, joka järjestetään tänä vuonna 18.9. Suunnistuksessa pääasiassa uusista opiskelijoista koostuvat joukkueet kiertävät karttaansa merkittyjä tehtävärasteja ja tutustuvat näin sekä opiskelukaupunkiinsa että siellä toimiviin erilaisiin yhdistyksiin, jotka rasteja pitävät. Menestyksekkäimmin reittinsä kiertäneet joukkueet palkitaan illan päätösbileissä, johon sekä joukkueet että rastinpitäjät kokoontuvat jatkamaan rasteilun vauhdittamaa iltaa.

Kaiken kaikkiaan Kaupunkisuunnistuksessa on kyse itsensä peliin laittamisesta ja oikeanlaisesta asenteesta. Persoonallinen pukeutuminen ja varustautuminen on suorastaan suotavaa, ja takavuosina joukkueilla on useimmiten ollut myös jokin tunnuslause. Usein rastin voitto ei irtoakaan tyylipuhtaimmalla suorituksella vaan omalaatuisimmalla toiminnalla (tai rastinpitäjien lahjonnalla). Myös parhaiten pukeutunut joukkue sekä se joukkue, jolla on suunnistuksessa paras meininki, palkitaan päätösbileissä.

Kokoa siis joukkue ja ilmottaudu mukaan! Jos ei meinaa löytyä ryhmää, ilmottaudu tuutorillesi joka hoitaa sinut mukaan johonkin tiimiin!

Jatkot pidetään Tullikamarilla!
Lisätietoa Treyn sivulta! https://trey.fi/yhteiso/tapahtumakalenteri/fuksisuunnistus

 

kirjaudu
Tunnus:
Salasana:
Muista minut
Unohtuiko salasana?
Yhteistyössä
Knowit
Vincit
Kolmiobileet
Digia
Solita
Eficode
Insta
Sofia Digital
Futurice
Netum
Nokia
Gofore
Nitor
Loimu
TEK
Exove
Luuppi ry pidättää kaikki oikeudet muutoksiin. Tietosuojaseloste