Puheenjohtajan tervehdys

Heipä hei kaikki! Tässä vaiheessa vuotta olen jo suurimmalle osalle teistä tuttu, mutta teille muutamalle uudelle kasvolle, olen Aaro Huttunen ja toimin tänä vuonna puheenjohtajana Luuppi ry:ssä. Puheenjohtajan tervehdys on perinteisesti julkaistu Luuppisanomissa elokuun aikana, mutta kuten huomata saattaa, on se tässä syksyn muiden kiireiden takia siirtynyt jo marraskuun puolelle (hui!). Tällaisena hitaana hämäläisenä voin kuitenkin vedota klassiseen ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan” lausahdukseen. Noh, vitsit sikseen ja itse asiaan. 
 
Fuksit ovat jo saaneet haalarit ja lärpäkkeidenkin palautus lähestyy nopeasti, mutta vielä on kuitenkin tapahtumia tiedossa, kuten hallitusinfo (entinen hallitusrekry), fuksikeilaus sekä tietysti loppuvuoden kohokohta, Luupin pikkujoulut! Puheenjohtajan tervehdyksessä on perinteisesti toivotettu fuksit tervetulleeksi ja annettu vinkkejä fuksisyksyn hauskuuden maksimointiin, mutta hitauteni takia ajattelin kirjoittaa poikkeuksellisesti kevätlukukauden kohokohdista. Siispä, pidemmittä puheitta kolme vihjettä kevätlukukaudelle: 
 
1. Tapahtumia on myös fuksisyksyn jälkeen! 

Fuksisyksy on täynnä menoa ja meininkiä, mutta sen loppuminen ei tarkoita puolen vuoden taukoa tapahtumista. Luuppi ja monet muut tahot järjestävät kevätlukukaudellakin tapahtumia, jotka tarjoavat loistavia tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin sekä vanhempiin opiskelijoihin. Kevään kruunaa myös Tampereella järjestettävät kyykän maailmanmestaruuskisat sekä Suomen suurin Wappu! Wappua ja etenkin Teemunkierrosta suosittelenkin vahvasti kaikille. Nykyään sen pystyy suorittamaan täysin alkoholittomana ja perinteisen emäteemun rinnalle on kehitetty myös vähän vähemmän työläitä suoritusmuotoja. Teemunkierros tarjoaa myös oivan mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, jos vaikka tuntuu siltä, että oman fuksisyksyn tutustumiset jäivät toivottua vähemmälle. Olen itsekin tutustunut Teemunkierroksella moneen hauskaan ja mukavaan kanssaopiskelijaan! 
 
2. Hae Luupin toimihenkilöksi! 
 
Heh, ja sitten se pakollinen toimarimainos. Luupin toimihenkilönä toimiminen on loistava tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, haastaa itseään ja olla mukana luomassa hienompaa ja parempaa Luuppia, esimerkiksi tapahtumatiimissä tai yritystiimissä toimiessa. Luupissa myös toimareilla on poikkeuksellisen hyvä asema päätöksenteossa, sillä hallitus ja toimihenkilöt käyvät keskenään vapaasti keskustelua ja toimihenkilötkin pääsevät hyvin vahvasti vaikuttamaan päätöksentekoon, kuitenkin ilman hallituspestin tuomaa vastuuta. Lienee sanomattakin selvää, että en ole itse katunut kertaakaan päätöstäni hakea Luupin yritystiimiin toimihenkilöksi vuonna 2018. Olen saanut Luuppiurallani monia hyviä ystäviä, saanut kokea poikkitieteellisyyden hienouksia sekä päässyt vaikuttamaan Luupin toimintaan. Vaikka hommat eivät aina ole helppoja, en silti kadu ollenkaan päätöstäni lähteä mukaan. 
 
3. Muista levätä! 
 
Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä, muistakaa levätä! Yliopisto-opiskelu tarjoaa monia hienouksia ja uusia asioita, mutta kaikkien fuksitapahtumien, opiskelun ja ainejärjestöpuuhastelun keskellä on myös tärkeää muistaa levätä. Hyvin monella syksyn ja alkuvuoden tehokas suorittaminen tarkoittaa kevääseen siirtyessä levon tarpeen kasvua, ja paine saada kasaan opintopisteitä voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Tämän kaiken keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että tavoiteajan tasoinen opiskelu on täysipäiväistä työskentelyä, joten kenenkään ei tulisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että osa kursseista jää kesken ja opiskelu ei välttämättä suju toivotulla tavalla. Jos jotain olen oman yliopisto-opiskelujeni aikana oppinut, niin sen, että levon tarpeellisuutta ei voi vähätellä. 
 
Näihin tunnelmiin haluan toivottaa teille kaikille hyvää loppuvuotta, joulua, uuttavuotta ja mitä parhainta kevätlukukautta! 
 
Ystävällisin terveisin 
Aaro ”Oon tää kissa” Huttunen 
Luuppi ry:n puheenjohtaja.