Opiskelija, huolettaako toimeentulo ja jaksaminen? Katso ohjeet koronakriisistä selviytymiseen

Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka koronavirustilanne vaikuttaa Kelan tukiin, opiskelijaruokailuun ja YTHS:sään, ja annetaan vinkkejä, kuinka huolehtia mielenterveydestä näinä aikoina. Viestin sisältö julkaistaan myös Luupin sähköpostilistalla.

 

Toimeentulo

Päätoimisen opiskelijan toimeentulo

Kela on ilmoittanut, että poikkeuksellinen tilanne voidaan huomioida opintotuen enimmäisajoissa ja opintojen riittävässä edistymisessä. Jos opiskelu ei ole ollut mahdollista, opintotuen maksamista voidaan jatkaa, vaikka opintosuoritusmäärä ei ole riittävä. Opiskeluun vaikuttaneet olosuhteet voi selvittää Kelalle vapaamuotoisesti esimerkiksi opintojen edistymisen seurantaa varten tehtävässä selvityksessä.

Opintolainahyvityksen saamisen määräaikaa ei voimassa olevan lainsäädännön puitteissa voida pidentää.

 

Toimeentulo töiden ohessa opiskeleville lomautetuille tai irtisanotuille

Normaalisti kokoaikainen opiskelu estää työttömyysturvan saamisen aina, mutta koronaviruksen vuoksi tehty lakimuutos mahdollistaa työttömyysturvan saamisen lomautetuille riippumatta opiskelusta. Muutos kuitenkin koskee vain niitä henkilöitä, jotka ovat lomautettu aikaisintaan 16.3.2020.

Irtisanottu opiskelija ei ole oikeutettu työttömyysturvaan vaan tällöin tulee hakea opintotukea, asumistukea ja/tai toimeentulotukea, mikäli toimeentulo ei riitä kattamaan elinkustannuksia.

 

Opiskelijaruokailu

Tampereella opiskelijahintaista ruokaa saa noutoruokana tällä hetkellä Juvenes Newtonista sekä Juvenes Frenckell & Pihasta. Ajantasaisimman tiedon löydät osoitteesta https://www.juvenes.fi/poikkeustilanteet

Noudon lisäksi Juvenes Newton kuljettaa opiskelija-aterioita Hervannassa TOAS:n yksiköiden Mikontalon tai Wäinölän parkkialueella ma-pe. Lisätiedot osoitteesta https://www.juvenes.fi/kotiinruokaa/opiskelijoille

 

Ruoka-apu

SPR Tampere jakaa ruokakasseja keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 16 kohtaamispaikka Tampurin edessä osoitteessa Otavalankatu 12. Diakoniajärjestö ViaDia jakaa ruokakasseja joka arkipäivä klo 12–12.30 vapaakirkon ovella osoitteessa Puutarhakatu 17 sekä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 13–16 Ikurin lähiötalolla osoitteessa Virontörmänkatu 13. Sinun ei tarvitse osoittaa avuntarvettasi tiliotteiden tai muiden vastaavien todistusten avulla.

Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä tarjoaa ruoka-apua kriisitilanteissa. Saadaksesi apua ota yhteyttä oman seurakuntasi diakoniatyöntekijään. Diakoniatyöntekijä kartoittaa avuntarpeesi ja tekee päätöksen avun tarjoamisesta.

 

Lisätietoja toimeentulosta

TREY: Koronavirus ja Kelan tuet, Koronatilanteen usein kysytyt kysymykset

KELA: Poikkeustilanteen vaikutukset opintotukeen

 

Yleisterveys ja mielenterveys

YTHS

YTHS:n vastaanottotoiminta jatkuu tällä hetkellä normaalisti ajanvarausten mukaisesti. Kaikki ryhmämuotoiset hoidot ovat kuitenkin etäryhmiä lukuun ottamatta tältä keväältä peruttu.

Jos olet täysin oireeton, voit tulla vastaanotolle sovittuna aikana. Jos sinulla on vastaanottoaika tai olet varaamassa sellaista, sinulle tarjotaan mahdollisuutta etävastaanottoon kaikissa tilanteissa, joissa se on mahdollista.

Ohjeet asiointiin koronavirusepidemian aikana

Ohjeet etävastaanotolle

 

Etätyöskentely ja mielenterveys

Työterveyslaitos on koonnut vinkkejä, joilla koronaviruksen aiheuttamaa huolta voi vähentää etätyössä.

FinFamin oppaaseen on koottu vinkkejä, miten selviytyä pandemian aiheuttamasta ahdistuksesta. Opas kattaa myös käytännönläheisiä vinkkejä etätyön toteuttamiseen.

Opintopsykologit ovat julkaisseet yliopiston intrassa Etäopiskelun opiskelutaidot -sivun.

 

Yleinen mielenterveys

Opintopsykologit ja muut yliopiston neuvontapalvelut palvelevat normaalisti, mutta tapaamiset siirretään etäalustoille. Opintopsykologit ovat julkaisseet hyvinvointikirjeen intrassa.

YTHS:n psykologien ohjeet korona-ahdistukseen

MIELI Suomen Mielenterveys ry on koonnut kuusitoista vinkkiä, joilla voi pitää huolta mielenterveydestä koronaepidemian aikana.

Mielenterveystalo on koonnut omahoito-ohjeita, jotka auttavat koronaviruksen aiheuttaman huolen ja epävarmuuden sietämisessä.

 

Keskusteluapu

Mielenterveyspoolin keskusteluapua tarjoavat järjestöt löydät kootusti tästä osoitteesta otsikon ”Mielenterveyspoolin järjestöt tarjoavat keskusteluapua” alta.

 

Lisätietoa yleis- ja mielenterveydestä 

Mielenterveyspooli: Ohjeita koronaviruksen aiheuttaman pelon ja huolen lieventämiseen

TREY: Koronatilanteen usein kysytyt kysymykset

INTRA: Ajankohtaista koronaviruksesta: lisäohjeet henkilöstölle ja opiskelijoille

 

Teksti: Loviisa Hurme