Näyttöpäätetyöstä kestävää – tehokkaimmat tavat tasapainottaa yksipuolista kuormitusta

TEKSTI: JOHANNES PELTONEN, MOVEREST OY

Johannes Peltonen, Moverest
Johannes Peltonen. © Moverest Oy

Moi! Olen Johannes Peltonen, fysioterapeutti, urheiluhieroja ja yksi Moverest Oy:n perustajista. Moverest tarjoaa muun muassa fysioterapiaa, hierontaa ja valmennuspalveluita Kalevassa Rieväkadulla ja keskustakampuksen kupeessa Åkerlundinkadun ja Yliopistonkadun kulmassa. Olemme hiljattain aloittaneet yhteistyön Luuppi Ry:n kanssa, mahtavaa olla mukana tukemassa opiskelijoiden kehonhuoltoa!

Oletko lukenut artikkeleita, joiden mukaan niska painuu mutkalle, olkapäät kääntyvät eteen tai pakaralihakset kuihtuvat istumatyön myötä? Minä olen. Vaikka näissä artikkeleissa on hyvä tarkoitusperä ja paikoittain murunen totuuttakin, niissä usein kärjistetään liikaa tai jopa liioitellaan istumisen haittoja. Kaipasiko joku tähän vielä soimaavan äänen kertomaan, että elinvuosista hioutui juuri viisi vuotta pois, koska ”istuminen tappaa”?

Olisi hedelmällisempää keskustella siitä, millä keinoilla toimistotyöntekijä voi tasapainottaa tilannetta, jossa liikkeen ja paikallaan olon suhde voi kieltämättä olla epätasapainossa. On melko selvää, että yötyöläinen tasapainottaa tilannetta nukkumalla päivällä ja fyysistä työtä tekevä loikoilee päivän päätteeksi. Ehkä arvasitkin, että toimistotyöntekijän tapauksessa puolestaan kannattaa tasapainottaa tilannetta liikkumalla, mutta minkälainen liikunta olisi parasta? Täytyykö keppijumppaa tehdä maailman tappiin saakka?

Vapaa-ajalla työtä tasapainottavaa liikuntaa

Mielestäni tärkeintä on löytää sellaiset tavat päätetyön rasituksen tasapainottamiseksi, jotka ovat hauskoja tai mielekkäitä, koska silloin niitä tulee todennäköisemmin tehtyä. Optimitilanteessa päätetyöskentelijällä olisi harrastus, joka tasapainottaa yksipuolista kuormitusta. Esimerkkejä erinomaisista harrastuksista ovat kamppailulajit, uinti, sulkapallo, kuntosali ja kiipeily.

Moverestin työntekijätiimi, 9 työntekijää etenevässä rivissä
Moverestin tiimiä. © Jussi Paakkinen Photography

Edellämainituilla lajeilla on muutama olennainen yhdistävä tekijä, miksi valitsin esimerkeiksi juuri ne. Tärkeimmät yhdistävät tekijät ovat:

  1. Niissä täytyy liikuttaa yläraajoja ja alaselkää monipuolisesti eri suuntiin
  2. Lihaskunto on niissä tärkeässä roolissa

Yläraajojen, hartioiden ja koko selän monipuolinen liike ja lihaskuntoharjoittelu sattuvat olemaan erinomaisia keinoja niin hoitoon kuin ennaltaehkäisyynkin päätetyöskentelijän tyypillisimmissä vaivoissa, kuten niska-hartiaseudun ja alaselän kiputiloissa. Kyynärvarren, ranteen ja sormien rasitusvammoissa puolestaan usein painottuu työergonomian parantaminen ja kuormituksen säätely, vaikka lihaskuntoharjoittelulla on niissäkin tärkeä rooli.

Täydennä taukojumpilla ja kehonhuoltorutiineilla

Harrastatko jotain edellämainituista lajeista tai vastaavaa lajia? Jos kyllä, loistavaa! Jos et, ei hätää. Silloin korostuu taukojumppien ja kehonhuoltorutiinien merkitys. Jos töissä tai vapaalla ei tule monipuolista liikettä esimerkiksi niskan seudulle, jumpissa ja kehonhuolloissa kannattaa painottaa juuri sitä aluetta. Hyvä kehonhuolto sisältää monipuolisesti eri liikesuuntia, lihaskuntoharjoittelua ja lihaksia venyttävää liikettä. Taukojumpan tai kehonhuoltorutiinin suunnittelussa apunasi on terveen liikkmisen ammattilainen, fysioterapeutti.

Milloin fysioterapiaan?

Hoituvatko vaivat pois harrastamalla oikeanlaista, päätetyöskentelyä tasapainottavaa liikuntaa? Riippuu tilanteesta, toivottavasti! Usein ongelman selvittämisessä kuitenkin tarvitaan asiantuntijaa. Fysioterapeutin vastaanotolla tutkitaan ongelmaan liittyvät fyysisten tekijöiden lisäksi myös muut vaikuttavat asiat, kuten henkinen kuormitus sekä unen ja levon riittävyys. Tämän jälkeen piirretään kokonaiskuva ongelmasta ja luodaan suunnitelma sen ratkaisemiseksi.

Mikä on hieronnan rooli?

Hieronnan rooli on tuoda nopea apu akuuttiin tilanteeseen. Jos esimerkiksi niska tai lapojenväli on mennyt äkisti jumiin hektisen päivän tai huonon nukkuma-asennon seurauksena, hieronnalla voidaan saada tehokas apu nopeasti. Jos jumin tunne tai muu vaiva taas on jatkunut viikkoja tai se tulee säännöllisin väliajoin takaisin, taustalla on mitä todennäköisimmin ongelmaa ylläpitävä tekijä, joka kannattaa selvittää fysioterapiassa pysyvän ratkaisun löytämiseksi.

Tsekkaa ilmainen toimistotyöläisen kehonhuolto-oppaamme

Olemme myös luoneet ilmaisen oppaan toimistotyöläiselle, joka löytyy osoitteesta www.moverest.fi/materiaalit. Samalta sivulta löydät myös oppaita eri kehon osa-alueiden vaivoihin liittyen.

Yhteistyön myötä tarjoamme luuppilaisille -15% kertakäyntien hinnoista kummallakin toimipisteellämme. Nähdään vastaanotolla!

Johannes Peltonen

Fysioterapeutti, koulutettu hieroja ja yrittäjä
Moverest Oy

https://www.moverest.fi/