Mitä tekee Julmetus?

PJ Juulia Kärki, puhekupla "Oispa pullapäivä!"

Otsikon kysymykseen ei ole suoranaista vastausta, mutta voin ainakin todeta sen olevan tärkeä kysymys tällä hetkellä. Etäaikana on vaikeampi lähestyä teitä luuppilaisia ja jutella niitä näitä sekä kertoa mitä hallitus oikein puuhaa tällä hetkellä. Tämän jutun tarkoitus onkin vastata tuohon kysymykseen ja kertoa vähän teille luuppilaisille, mitä oikein Luupin hallitus 2021 on jo ehtinyt tekemään ja mitä suunnitelmia on vielä tälle vuodelle.

 

Vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Toimihenkilöitä valittiin tänä vuonna jopa 21 kappaletta, jonka mukaan hallituksen jäseniä ja toimihenkilöitä on tällä hetkellä yhteensä 32 kappaletta. Tämä tarkoittaakin sitä, että tänä vuonna keskitytään paremmin sisäiseen viestintään ja kommunikaation tiimien sisällä. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa myös päätettiin muuttaa tiedotusvastaavan nimike viestintävastaavaksi, koska se kuvaa paremmin heidän tehtäviään.

 

Aluksi voin sanoa, että meillä on hyvä tiimi kasassa ja vaikuttaa siltä, että toimijat ovat innokkaita tekemään Luupista parempaa ja teitä luuppilaisia palvelemaan mahdollisimman hyvin. Emme ole nähneet koko porukan kanssa yhdessä, mutta toivottavasti päästään vielä tutustumaan muualla kuin Teamsin tai Discordin välityksellä. Otimme hallituksen ja toimihenkilöiden valokuvat Luupin nettisivulle ja pääsimme näkemään osan toimijoista. Toimijat olivat hyvin iloisia nähdessään toisiaan. Toivottavasti pääsemme tänä vuonna juttelemaan kuulumisia teidän luuppilaisten kanssa toimiston sohvilla tai tapahtumissa pelaten kivoja korttipelejä.

 

Tänä keväänä starttaavat erilaiset työryhmät ja haluammekin mahdollistaa kaikkien luuppilaisten osallistumisen erilasiin työryhmiin, vaikka hallitushommat eivät kiinnostaisikaan. Talous- ja brändisuunnitelmaa olisi tarkoitus lähteä työstämään tämän kevään aikana. Vaikka erilaisia suunnitelmia työstetään tänä vuonna, tapahtumilta jäsenistö ei tule säästymään. Helmikuu olikin täyteläinen erilaisista tapahtumista tai tempauksista, joihin osallistui mukavasti porukkaa. Harmiksemme koodipajaa ei saatu järjestettyä, mutta ideoita koodipajan korvaamiseksi on mietitty.

 

Tämä aika ei ole kovin helppoa ainakaan minulle, joka haluaisi nähdä ihmisiä face-to-face ja olisi hienoa osallistua vielä tänä vuonna tapahtumaan, jonka nimessä ei ole sanoja etä tai online. Kiitän kaikkia heitä, jotka ovat olleet mukana tapahtumissa tai jotenkin muuten mukana Luupin asioissa. Haluankin rohkaista kaikkia luuppilaisia mukaan osallistumaan esimerkiksi tapahtumiin. Emme halua ketään jättää yksin tällaisena aikana. Olemmehan me yhteisö, johon kuuluu mahtavia ja erilaisia tyyppejä.

 

Minun voi olla yhteydessä Telegramissa ja tulla juttelemaan ihan vaan omista kuulumista. Mukavaa kevään jatkoa kaikille ja pysytään terveinä!

 

Terveisin,
Juulia Kärki
Luuppi ry:n hallituksen puheenjohtaja

juulia.karki@luuppi.fi
Telegram @juuliakarki