Luupin hallitus ja toimihenkilöstö 2019 esittäytyvät

HALLITUS

 

Kari Kuukka

puheenjohtaja

 

Mä oon nuori herrasmies alunperin Hämeenkyröstä. Lukion jälkeen edessä oli muutto Tampereelle opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä tuolloiseen Tampereen yliopistoon.

Opintojen alkuvaiheessa en tuntenut muita samaa alaa opiskelevia, joten olin aktiivisesti mukana tuutoroinnissa ja Luupin tapahtumissa. Pian ympärilläni pyörikin muutamia uusia kavereita. Vuosien myötä heitä on tullut lisää ja täytyy todeta sen olleen suurelta osin Luupin ansiota. Vaikka osallistuinkin tapahtumiin aktiivisesti, Luupin hallitustoimintaan päädyin vasta kolmantena opiskeluvuotenani. Tuolloin mä kiinnostuin kuullessani että Luupin liikuntavastaavan paikka olisi jaossa. Näin päädyin vuodeksi tekemään Luupin tutor- ja liikuntavastaavan pestejä. Tutorvastaavuus osui minulle muutaman sattumuksen kautta, mutta sekin pesti osoittautui täysin omaksi. Tykästyin hallitushommiin ja niinpä jäin tekemään niitä Luuppiin vielä tuon ensimmäisen vuoden jälkeenkin.

 

Silloin kun en juokse Luupin hommissa tai tapahtumissa, mun aika kuluu opiskellessa tai töitä tehdessä. Jos näiltä aikaa jää, olen suuri urheilun ystävä. Nuorempana pelasin pesäpalloa useita vuosia, mutta nykyisin viihdyn erityisesti lenkillä, Luupin liikuntavuorolla tai ulkojäillä. Tottakai myös penkkiurheilu on lähellä sydäntä. Televisiosta seuraan erityisesti jääkiekkoa ja formuloita. Ilveksen kotiottelut pitää tietysti käydä katsomassa paikan päällä Hakametsässä. Kesällä yritän parhaani mukaan ehtiä Ilveksen jalkapallopeleihin Tammelaan, sekä Kauppiin katsomaan superpesistä. Ensi kesänähän Kaupissa nähdään sekä miesten että naisten superpesistä!

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Tietää tai ei: Mut valittiin Tampereen yliopistoon opiskelemaan sekä tietojenkäsittelytieteitä, että matematiikka-tilastoa. Tieni Luuppiin oli siis sinetöity jo ennen omaa päätöstäni.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Varmastikin antaisin taiteellisen luovuuden sisällöstä, mittasuhteista ja valmistuksesta luottojuomamestarilleni, herra Guolle. Nimi varmaankin olisi esimerkiksi ”Kuukan Yhde”, koska ainahan sitä yhdet voi ottaa ja vielä ehtis yhdet.

 

Lassi Halminen

Varapuheenjohtaja, logistiikka- ja kyykkävastaava

 

Toimiston rääväsuu, neljännen vuoden tkt-opiskelija, vaikkakin nopat eivät sitä mieltä ole. Tavoitteena olisi, että kandin jälkeen saisin keskittyä käsien heilutteluun koodaamisen sijaan. Entinen puoliammattilainen kilpa-ajo puolelta (Juniori Formulat ja Touring autot), nykyinen amatööri kaljan juonnissa. Aika kuluu kotona pitkälti pelaillessa ja prokrastinoidessa.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Olen fyysisesti allerginen kahdelle asialle. Hiuksilleni ja tyhmyydelle. Toinen näistä on valetta.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Fuzzy Navel, ilman fuzzya. Eli pelkkää appelsiinimehua. Ei karvoja ja täysi pettymys kun tilaat sen baarissa. Jos haluat hauskemman version siitä toimi kuten toimisit kanssani eli lisää viinaa alkuperäiseen tuotteeseen.

 

Aaro Huttunen
rahastonhoitaja, yritysvastaava
 
Olen Aaro, kolmannen vuoden tietojenkäsittelytieteiden opiskelija. Olen alunperin Hämeenlinnasta, joskin Tampereella olen kerennyt asumaan jo nelisen vuotta. TKT:lle eksyin puolivahingossa, entisen työkaverini suosituksen jälkeen. Tarkoitukseni oli hakea ensimmäisen vuoden jälkeen toiselle alalle, mutta parin kuukauden jälkeen oli selvää että täältä en pois halua. Luupin järjestötoimintaan hyppäsin toisen vuoden aikana, nähtyäni ensin sivusta kuinka siistiä se oikeasti on. Vapaa-aikani käytän Magic the Gathering -korttipelin ja kavereiden parissa. Kesäisin harrastan myös pyöräilyä.
Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.
Olen matkustanut pyörällä Alppien yli, kahdesti. Ylämäet ovat hirveitä ja ihmisen muisti lyhyt.
Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?
Mansikkamargarita w/ added sugar. Juoma valmistettaisiin aivan kuten normaali mansikkamargarita, mutta siihen lisättäisiin erilaisia makeita likööreitä ja hedelmiä juoman sokeripitoisuuden nostattamiseksi.

 

 

Nelli Leinonen

sihteeri

 

Olen Nelli ja löysin tieni Luuppiin vuosi sitten. Sitä ennen tietojenkäsittelytiede oli sivuaineeni. Vapaa-aikani käytän ihmisten kohtaamiseen ja maailman kokemiseen yhdessä heidän kanssaan. Pyrin lukemaan kirjoja, jotka tarjoavat ajattelun avaimia ja saavat minut oivaltamaan jotain uutta.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

En ole vasenkätinen, vaikka käytän hiirtä vasemmalla käpälälläni.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Juomani olisi ehdottomasti höyryävän kuuma inkivääritee! Yksinkertaisimmillaan ainesosia on kaksi: kiehuva vesi ja tuore inkivääri (mieluiten raastettuna, mutta veitsellä pilkottunakin ihan ok). Mukaan voi sekoittaa vähän kardemummaa ja hunajaa, mutta oikeasti ne eivät vaikuta makuun, sillä inkivääriä käytetään niin runsaasti, että koko suu menee tunnottomaksi. Juoma sopii erinomaisesti syyssateelta tuoksuviin iltoihin.

 

Veeti Ahvonen

Yritysvastaava ja SMFO-yhdyshenkilö

 

Oon 22-vuotias kolmannen vuoden matikan opiskelija. Lukiossa vähän hain sokkona Tampereelle opiskelemaan, kuitenkin en voisi olla tyytyväisempi nykyiseen opiskelupaikkaani ja jäin todellakin koukkuun matikkaan. Tietojenkäsittelytieteisiin rakastuin pakollisen kurssin Laki I kautta ja Luupin toimintaan löysin tieni tuutorini avulla. Vapaa-ajalla lueskelen matikkakirjoja, pelailen videopelejä, urheilen ja löydän itseni usein opiskelijatapahtumista.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Olen ollut tunisialaisissa häissä.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

 

Paljon kahvia ja paljon kahvia mustana. Tämän jälkeen voi vapaasti valita seuraavan aineen (tai useamman): lisää kahvia, proteiinijauhe, kookos tai Jallu. Tämä juoma tarjoillaan normaalisti mämmin kanssa, mutta vaihtoehtoinen on viinietikkasipsit.

 

Riina Harjuniemi

tuutorivastaava

 

Moi mä oon Riina, kolmannen vuoden tietojenkäsittelytieteen opiskelija. Tykkään leffoista, kirjoista ja lautapeleistä. Oon tosi hyvä leipomaan (erityisesti mustikkapiirakkaa) ja tosi huono kirjottamaan näitä esittelyitä.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Mun suurin unelma on oppia viheltämään.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Varmaan perus g&t johon lisättäis mustikoita muistuttamaan mun mustikkapiirakkataidoista.

 

Paavo Keski-Orvola

Tapahtuma- ja kulttuurivastaava

Morjesta oon Paavo (tunnetaan myös Puhwona) ja Luupin tapahtuma- ja kulttuurivastaava. Olen paljasjalkainen tamperelainen. Syksyllä minua odottavat toisen vuoden tietojenkäsittelijän opinnot. Lähdin Luupin toimintaan mukaan tavattuani tapahtumilla todella mukavia tyyppejä ja koska minun järjestöhampaani kolotus alkoi tuntua kestämättömältä. Vapaa-ajallani ja muullakin ajallani harrastan ehkä lievästi yliaktiivisesti pelaamista, leffoja, sarjoja, animea ja sarjakuvia. Teatteri on myös aikaisempina vuosina kuulunut harrastusrepertuaariini.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

 

Opiskelin saksaa 4-9-luokalle, mutta nykyään en osaa käytännössä sanaakaan.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

 

Puhwon erikoinen. Pohjana ois varmaan joku perus dry gin ja sen seurana ois jotain makeeta ja yllättävää. Sen voisi valmistaa vain kerran päivässä kello 18:18 tuijottaen kelloa ja samalla ravistaen aineksia kasaan.

 

Akseli Koskela

tapahtuma- , alumni- ja ulkosuhdevastaava

 

Morjensta, tässä Akseli!

 

Olen opiskellut vuodesta 2014 lähtien ja tällä hetkellä pitäisi mennä viimeinen lukuvuosi yliopistolla. Maisteriohjelmani on HTI, jos se kiinnostaa. Olen ollut Luupin toiminnassa vuosien ajan ja nauttinut siitä, enemmän tai vähemmän. Nykyään olen alumni sekä ulkosuhdevastaava, mutta olen aina sisimmältäni tapahtumavastaava. Vapaa-ajalla pelailen pelejä aina kun pystyn ja muun ajan teen koulujuttuja, eli ei siis mitään sen jännempää. Wowin classic tulee syksyllä, joten siihen luultavasti tulee palamaan paljon aikaa.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Joku fakta? Näitä pitää aina miettiä, enkä yleensä keksii mitään jännää itsestäni. Noh sanotaanko niin, että olen kastellut itseni läpimäräksi eläimen verellä.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Juoma voisi olla vaikka Piiskamälli, se kuulostaa hauskalta. Siihen voisi tulla vaikka vodkaa ja muumilimsaa.

 

 

Juulia Kärki

tasa-arvo-, ympäristö- sekä koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava

Opiskelen kolmatta vuotta tilastotiedettä eli tänä lukukautena pitäisi kirjoittaa kandi. Sivuainetta on kertynyt tietojenkäsittelytieteestä ja taloustieteestä. Tavoitteiden asettaminen opiskelussa on ollut minulle hyvin tärkeää, joten on luontevaa olla koulutuspoliittinen vastaava. Olen Luupin toiminnassa mukana, koska se on vaan kerta kaikkiaan niin kivaa.

Vapaa-aikani käytän musiikin parissa. Huilunsoitossa olen jo kovin varttunut, mutta pianoa olen soitellut vain vähän aikaa. Tykkään myös maalailla ja laulaa.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

 

Minun piti päästä opiskelemaan arkkitehtuuria ennen kuin aloitin tilastotieteellä. Hain arkkitehtuuriin kolme kertaa. Matikan/tilaston laitoin varavaihtoehdoksi, koska halusin kovasti päästä opiskelemaan. Jouduin arkkitehtuurilla ja matikalla molemmilla varasijoille, mutta matikalla liikkui vähän paremmin varasijat ja sitten tupsahtikin paikka täältä Tampereelta. En ole katunut ollenkaan pääsyä opiskelemaan juuri tänne!

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

 

Siinä olisi hyvää ja laadukasta giniä, limemehua, kultahippuja ja jäitä. Raaka-aineet olisivat tuotettu kotimaassa ja ekologisesti.

 

Leevi Tukiainen

Kolmiovastaava

 

Moro! Oon Leevi, neljännen vuoden tietojenkäsittelytieteiden opiskelija ja intohimoinen jalkapallofani. Luupin lisäksi oon aktiivisesti mukana myös yliopiston urheiluseuran, Tampereen Akateemisen Mahdin, toiminnassa eli jos urheilu/liikunta huikeassa korkeakouluyhteisössä kiinnostaa, multa saa tulla kysymään lisää! Vapaa-aikana pelaan futista ja käyn Luupin tapahtumissa.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Voitin C-junnuna palkintokaappiini sen kaikista himotuimman pystin: vuoden tsempparipelaaja

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Nopealla googlettamisella huomasin että semmonen onkin jo tehty, Luomuleevi-olut, täältä voi käydä väijymässä ainesosat:

https://olutopas.info/olut/2697/

 

TOIMIHENKILÖT

 

Sami Brusin

yritysvastaava

 

Moi! Olen Sami, kolmannen vuoden tkt-opiskelija. Muutin tänne Suomen parhaana pidettyyn opiskelijakaupunkiin vuonna 2016 Pyhäjoen perämetsästä Pohjois-Pohjanmaalta. Ensimmäinen vuosi vierähti TAMKissa liiketalouden opintojen parissa, mutta sitten päätin tehdä muutoksen parempaan ja hain opiskelupaikkaa tietojenkäsittelytieteistä.

Aloitin ainejärjestöhommat tuutorina toisena opiskeluvuotena ja samalla syttyi mielenkiinto Luupin toimintaan vaikuttamiseen. Vuodenvaihteessa pääsin toimihenkilönä osaksi yritystiimiä. Pienestä lisävastuusta huolimatta olen saanut paljon ikimuistoisia kokemuksia ja rohkaisenkin kaikkia vähänkään kiinnostuneita hakemaan mukaan ainejärjestötoimintaan!

Liikunta on ollut lähellä sydäntä jo pienestä asti ja vapaa-ajalla käynkin säännöllisesti kuntosalilla ja viikoittain verestän myös ruosteisia jääkiekkotaitojani opiskelijoiden harrastevuorolla. Opiskelijatapahtumissakin käyn parhaani mukaan ja niistäkin on jäänyt paljon mukavia muistoja – ja toivottavasti tulevaisuudessa näitä tulee lisää.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta?

Faktan keksiminen oli yllättävän hankalaa. Luulen, ettei kovin moni tiedä, että olin muutamana jouluna tiernapoikana ja kiersimme läpi yritysten pikkujouluja ja koulun joulujuhlia. Nykyisin esittelen laulutaitojani enää korkeintaan karaokessa vahvan ryhmäpaineen alla.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Yleensä en hienostele juomien kanssa, mutta jos saan tällaisen tilaisuuden niin poikkeus pitää tehdä. Jotta juomasta saadaan minun näköiseni, pitää siinä olla vahva pohja, mutta maun pitää olla lempeä ja lämmin. Ensin lasiin laitetaan sopivasti vodkaa ja kivan vivahteen virkaa toimittaa Jaloviina. Lantringiksi kelpaavat limsat ja väsymyksen yllättäessä energiajuoma. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta yksi osuva voisi olla Karhunhalaus ottaen huomioon juomalta haetut ominaisuudet yhdistettynä minuun.

 

Jim Bäckström

WWW/IT-vastaava

 

Hellurei, mie olen tämmöne neljännen vuoden ”opiskelija”.

Jos haluu opintoja edistää, en suosittele töihin menemistä.

Vapaa-ajalla kulutan loputonta videopelibacklogiani, katselen kauden animeita ja käyn kaljalla.

Luupilla mä sörkin meidän webaa (eli luuppi.fi sivustoa ja sen backendiä). Kaikki on rikki, paitsi sillon kun ei ole.

PS: miksei fuksit irkkaa?

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

 

Jos mun mukaan nimettäis juoma se olis tappivanukas.

 

 

Jenna Halmetoja

Koodipaja- ja tenttiarkistovastaava

Olen Jenna Halmetoja, tietojenkäsittelyn opiskelija sekä Luupin koodipaja- ja tenttiarkistovastaava. Edellisessä hallitusesittelyssä taisin mainita että aion valmistua kandiksi ennen kesää 2018, no ei se mennyt ihan nappiin, venähti vain muutamalla kuukaudella: Valmistuin siis kandiksi syksyllä 2018 ja nyt teen maisterin opintoja töiden ohella.

 

Olen Luupin toiminnassa yhä mukana, koska Luuppi on kiva! Luupin lisäksi tykkään muumeista ja kaiken maailman elukoista: Kotoa meiltä löytyy yksi kissa ja yksi koira, joihin voi törmätä Luupin järjestämissä ulkotapahtumissa, mm Kyykkätreeneissä ja -peleissä poiketaan usein jomman kumman kanssa.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Olen osallistunut chiliruoka-kilpailuun, koska tuomarit pitivät kakusta niin paljon että se melkein loppui ennen kisan alkua. En silti valitettavasti voittanut kilpailua.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Se olis kirpeä ja raikas, mutta kuitenkin tosi yksinkertainen. Raparperi-mansikka-vadelmalikööri

–>Ensin aineista keitetään vahvaa mehua ja sitten lisätään viina ja lisätään sokeripaloja. Juoman annetaan käydä huoneen lämmössä pari viikkoa, jonka jälkeen lisätään lisää sokeripaloja ja laitetaan pullo(t) jääkaappiin.  Juoma on valmista noin 3 viikon kuluessa tai kun sokeripalat ovat sulaneet.

Juoma nautitaan oikeaoppisesti suoraan pullosta hyvässä seurassa. Avatun pullon ei kuulu säilyä seuraavaan päivään!

 

Jesse ”Jecce” Heinonen

Tapahtumavastaava

 

Morjesta! Meikäläinen on Jesse Heinonen, mutta Luupissa tunnetaan paremmin nimellä Jecce. C:n määrät ja koot nimessä saattavat vaihdella sitten tilanteiden mukaan :D Luupin toiminnassa olen mukana tapahtumatoimihenkilönä, ja järkkäilen mm. saunoja, lautapeli-iltoja sekä erilaisia peliturnauksia. Tänä vuonna lähtee 3. vuosi tietojenkäsittelytieteen parissa. Vapaa-aikaani viettelen Luupin toimistolla ja tapahtumissa, Nintendon klassikoiden ääressä, tai salilla rautaa nostellen.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Osaan ja tunnistan kaikki 10 pilvisukua.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Leijona Minttu-suklaa + Hartwall Jaffa Sokeriton mango-meloni. Juoma olisi mun mukaan nimettynä Pheonix! (Ja kyllä, typo on tarkoituksellinen :D)

 

Tuomas Himmanen

Vuosijuhlakoordinaattori

 

Hei olen Himmanen. Aloitin opiskeluni vuonna kivi ja neljä ja nyt olen taas uutta intoa puhkuva tietojenkäsittelyn fuksi (jolla tosin yksi kurssi ja gradu jäljellä). Vuosien varrella on tullut tehtyä Luupissa ja muualla kaikenlaista ja tänä vuonna olenkin keskittynyt vuosijuhliin ja toimitila-asiohin. Vapaa-ajalla pelaan kyykkää. Nyi hihasta tai haalarista jos on kysyttävää!

 

Fakta: 

Jos näet minut hieman erinäköisenä, poissaolevan oloisena ja lähempänä Jyväskylää, se en todennäköisesti ole minä. (Minulla on identtinen veli)

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Giniä, punaista vermuttia ja appelsiinin kuorta, nämä mielellään nautittuna mahdollisimman ahtaasti. Olisipa alkossa tällaista juomaa.

 

Loviisa Hurme

yritysvastaava

Moikka, olen Loviisa, kolmannen vuoden käpistelijä, jolla on siihen nähden ihan liian vähän noppia. Luupin hatohommiin lähdin heti fuksina mukaan ja olenkin kerennyt viettää yritystiimissä aikaa jo perus toimarin, hallituslaisen ja vujutiimiläisenkin kengissä. Vapaa-aikaa kuluu netflixin, koira- ja tirppavideoiden, pelien, potkunyrkkeilyn ja kuntosalin parissa vähän vireystilasta riippuen. Toteemieläin on keisaripingviini.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

En tykkää mansikoista (ja lähes kaikista muista marjoista/hedelmistä/vihanneksista) ilman, että ne on esim. muussattuna smoothien seassa, koska niiden koostumus on ällö.

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Voisin pölliä Mint Julepin:  Classinen drinkki, jossa on mintunlehtiä, sokeria, viskiä ja jäitä. Se vaikuttaa pieneltä ja viattomalta, mutta kolahtaakin yllättävän kovaa.

Paavo-Einari Kaipila
WWW/IT-vastaava

Moro, olen Paavo-Einari tai tutummin Pave. Paljasjalkainen tamperelainen, vaikkakin välillä asunut myös Kurussa ja Aitoossa (tai tarkemmin käynyt siellä erästä pesukoneistaan kuuluisaa koulua). Luupissa vaikutan www-tiimissä ja esimerkiksi uusi sähköinen Lärpäke on syntynyt minun näppäimistölläni. Vapaa-aikanani teen paljon samaa kuin lipastollakin, eli koodailen. Tähän sisältyy kaikenlaista aina webbihärveistä FreeBSD:n kerneliin. Lisäksi olen suuri scifin, muumien ja Pixar -leffojen ystävä sekä moninkertainen pokémonmestari.

 

Fakta:

Olen muodollisesti epäpätevä raskaan raketinheitinpatterin viestimestari

 

Juoma:

En kommentoi

 

Niko Leppänen

Kv-vastaava

 

Hei, moon Niko Leppänen, kankaanpääläinen, joka muutti Vaasasta Tampereelle tietojenkäsittelyn maisteriopintojen perässä.  Vuosien ”aikuistumisten” jälkeen sekä puhuttuani englantia monta tuntia kohtalokkaana baari-iltana, päätin astua Luupin palvelukseen kansainvälisenä-toimihenkilönä. Silloin kun en opiskele, istu koneella tai huuda englanniksi asioita ympärilläni, minut löytää lautapelien seurasta melkein mistä tahansa tai muutoin pööpöilemässä sosiaalisesti eri ihmisten kera.

 

Fakta:

Tämän miehen sydämen sulattaa suloiset lemmikkikanit.

 

Juoma:

Ensinnä otamme laadukasta giniä sekä jotain maustettua rommia. Sitten sekoitamme hyvää, laadukasta toniccia ja joko kokista tai ginger alea. Ykkösellä alas, tämän hirviön nimi on ”Läppänen”. Tosin se olisi kovin barbaarista, joten juomme gin tonicimme ja rommisekoituksemme eriksemme kuten sivistyneet ihmiset.

 

Ykä Lähteenmäki

liikuntavastaava

 

Mä oon Ykä. Viis Luuppivuotta on sisältäny vaikka mitä, mutta ehkä tärkeimpinä matikan- ja pedagogiset opinnot. Oon myös koodannu kohtalaisella menestyksellä itelleni 60 noppaa. Vapaa-ajalla urheilu ja liikunta lähellä sydäntä, joten liikuntavastaavan hommia tulee hoidettua ihan huomaamatta. Oon suorasananen sekä hyvässä että pahassa.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Pystyn tuomaan saunaan kolme sangollista vettä kerralla.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Varmaan joku epäilyttävän näkönen drinkki, joka maistus kuitenki ihan hyvältä. Aika humalainen, mutta sellanen, joka menis juodessa suoraan kantapään alle.

 

Thomas Mikkonen

Tapahtuma- ja tutorvastaava

 

Olen neljännen vuoden tkt:n opiskelija (kattoo jos jouluks valmistuis kandiks). Vapaa-ajallani, jos mulla sellasta on, harrastan jousiammunnan ohjaamista. Tykkään pelailla lautapelejä, mutta aika harvoin niitä pelailen, samoin kaikki konsolipelaaminen yms. on jäänyt vähän syrjään. En tiedä vieläkään, mitä haluan tehdä isona, joten kertokaa, jos vahingossa keksitte sen mun puolesta.

 

Fakta:

Olen häpäissyt haalarini kerran, pesemällä ne :(

 

Juoma:

Juoma olisi jotain väkevää viinaa mitä kaapista nyt sattuu löytymään, joka laitettaisiin metalliseen ”vesipullooni”, jota kannan lähes kaikkialla mukana. Tietystikin pulloon lisäisin lantringiksi limsaa tai mehua, mutta vain sen verran, ettei viinan maku juurikaan peity. Juoman ainoa oikea sekoitustapa on repussa heilumalla tai muuten vain pulloa heittelemällä, koska kyllä hän nyt vahvemmatkin sekoitukset kestää.

Arttu Nevalainen
WWW/IT-vastaava
Moikka! Mie oon Arttu ja opiskelen tietojenkäpistelyä ja onhan sitä tullut harrastettua jo kuutisen vuotta. Oon tämmönen js-jäbä eli koodailen universumin alkuperäiskielellä. Oon pyöriny aiemmin Luupin hallituksessa nelisen vuotta ja jotain hommia tuli tehtyy. Kotona kattelen espörtisä ja inhoan Tunin uusia opiskelijanpalveluita ja yritän pysyä hengissä.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Mulle maksetaan siitä että oon hyvä googlaa ja kysyy kollegoilta.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Japanilainen vehnäolut.

Noora Rakeva
Kolmiovastaava

 

Moikka mun nimi on Noora, oon 20v ja kotoisin Naantalista. Kolmannen vuoden luuppilainen ja pääaineena matikka. Päivän läpi jaksan yleensä kahvin ja päiväunien voimalla.

 

Fakta:

En oo oikeesti turkulainen vaikka sitä leimaa kannankin.

 

Drinkki:

Jos miedoista puhutaan ni varmaan persikkakossua johon sekotettu aavistus Novellen sinkkiä. Ei kovinkaan tykki ja väriltään aika mitäänsanomaton mut tykkäät silti. Se tarjoiltais jäämurskalla Passionin kannuista et se on yhtä kylmä ku minä mut sulaa nopeesti (lol), sitä ei yks lasillinen riitä ja jos et oo varovainen ni saatat läikyttää.

 

Joel Sallinen
Yritysvastaava

Ikäloppu, mutta ”vasta” viidennen vuoden opiskelija. Paljasjalkainen tamperelainen. Kolmatta vuotta yritystiimin mukana heilumassa. Opiskelut pääsääntöiseti sivutoimisena, sillä toimin nykyään yrittäjän. Minua näkee pääsääntöisesti Luupin tapahtumissa röytämässä. Vapaa-aika (jos sellaista on) menee penkkiurheilun ja vedonlyönnin parissa. Pääsääntöisesti se on kuitenkin myös työtä, niin näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Meinasin perustaa sporttiraflan Tampereen keskustaan ennen yliopistoon saapumista.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Drinkki olisi Long Islandin tapainen Tammelalainen, johon tulee jallua, tequilaa, salmaria ja lakua. Lantrinkina kolme tippaa lonkeroa pipetillä. Todennäköisemmin kuitenkin se bileiden viimeinen booli, missä on kaljat, viinat ja siiderit sekaisin.

 

Petteri Sällström 

Tapahtumavastaava

 

Moi!

Oon Petteri, 5¾v. Opiskelen TKT 3. vuotta & toimin Luupissa tapahtumatoimarina.

Tykkään prokrastinoida viimeisiin hetkiin asti, ja välillä homma menee yli ja lujaa. Lähinnä tulee vapaa-ajalla pelailtua video- ja lautapelejä. Koira ois kans kiva.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

No öö… Oon ollut leffassa & lavalla, mutta siitä ei sen enempää 😄

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Oon immuuni sokerille, niin luultavasti sitä olisi juomassa ja paljon. Ponua?

 

Taaniel Teiss

WWW/IT-vastaava

 

Mikael Timonen
tiedotusvastaava, LuuppiSanomien päätoimittaja
Mää oon Mikael, syntyjäni forssalainen, entinen raumalainen ja nykyinen tamperelainen. Aloitan toisen vuoden tietojenkäsittelytieteiden opintoja, koska työkkärintäti sanoi, että tänne kannattaa tulla. Olin uudessa (ja herranjestas miten isossa) kaupungissa melko yksin, jonka takia aloin alusta asti roikkua mukana Luupin tapahtumissa. Pidin toiminnasta ja sain paljon hyviä kavereita, joten Luupin järjestötoimintaan mukaan loikkaaminen tuntui hyvältä jatkumolta. Kun en hyödynnä vuokraani tappiin asti joko suoratoistopalveluiden tai kirjojen ääressä kotona löhöämällä, tykkään käydä kahveilla/kaljoilla/viineillä/whatever.

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

 

Olen yksi kolmosista.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Juomaan sekoitettaisiin kaikkea lantrinkia ja viinaa mitä kotoa tai edullisesti ja nopeasti kahden talon päässä olevasta K-marketista löytyy. Juoma siis olisi vaihteleva ja yllätyksellinen (todennäköisimmin kuitenkin vodka- ja mehupohjainen cocktail) ja se tehtäisiin mahdollisimman isoon ja mukaanotettavaan formaattiin, esimerkiksi vanhaan limsapulloon. Tunnetaan myös kavereiden kesken nimellä Yllätyspullo tai En jaksanut käydä kaupassa -pullo ja on nähtävissä toisinaan mun mukana Luupin tapahtumissa, joissa juon sitä kokoontaitettavasta mukista (joka on muuten pirun hyvä keksintö).

 

 

Timo Tuulio

yritysvastaava

 

Olen Timo Tuulio, Luupin yrityshöntsä. Tietojenkäsittelytiedettä olen opiskellut kunniakkaat N vuotta, joista puoli vuotta Chilessä. Rakkauteni animeen ja mangaan on ajanut minut armottomaan weeaboo-roskikseen, ja luonnollisesti vietän vapaa-aikani tietokoneen ääressä. Mutta minut erottaa muista Luupin nörteistä harrastuneisuuteni myös larppaamisen ja roolipelaamisen parissa. Jos joku haluaa kuulla tarinoita Puolalaisesta velhokoulusta tai hyväsydämisen velhon ajautumisesta lichiyteen ja (ainakin lievään) hulluuteen, tarinoin mielelläni. Toteemieläimeni on Weezing.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Jos sinun mielestäsi on olemassa klassikkoleffa, joka jokaisen tulisi nähdä, en todennäköisesti ole nähnyt sitä.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

Täydenkuun aikaan, lumisen vuoren huipulla sekoitetaan unelmien lähteen veteen reilu annos lohikäärmeen verta ja hyppysellinen keijupölyä. Annetaan seoksen imea tähtien valoa muutama tunti. Juoman nimi on taika-Gambina.

 

Teemu Vuorinen

tiedotusvastaava

 

Morjes olen nimeltäni Teemu ja teen tiedotushommia Luupissa. Oon Espoosta oon kotosin ja pari vuotta sitten lähdin Tampereelle opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä ja kolmas vuosi on edessä. Harrastuksiin kuuluu urheilu eri muodoissa, kuten lenkkeily ja silloin tällöin salilla käynti. Luupin toimintaan lähdin fuksina aktiivisena, mutta toisen vuoden syksynä hain tiedotusvastaavaksi, sillä paikkoja oli silloin auki ja päätin hakea.

 

Fakta:

Oon ollu Finn5-rastiviikolla kokonaiskilpailussa kolmas.

 

Juoma:

Sandels

 

Ida-Maija Yli-Kesäniemi

TiTOL-, TEK- ja ML-yhdyshenkilö

 

Minä olen Ida-Maija Yli-Kesäniemi, toivottavasti viimeisen vuoden opiskelija ja tuleva matemaattisten aineiden opettaja. En ole ainoastaan ”ännännen” vuoden opiskelija, vaan myös ”ännännen” vuoden luuppiaktiivi. Siitä syystä alan olla jo vähän vanha ja väsynyt, mutta olen onneksi löytänyt uutta puhtia siitä, kuinka voin kertoa nuoremmille, että ”ennen oli paremmin”.

 

Toimistolla minua tapaa jo valitettavan harvoin, mutta tapahtumissa aina välillä. Sitseillä olen se vähemmän urheilullisen näköinen niistä kahdesta, jotka omiin taitoihinsa nähden laulavat aivan liian kovaa. Se toinen on pj Kuukka.

 

Kerro joku fakta, jota todennäköisesti moni ei vielä tiedä sinusta.

Ehkä osa tämän minusta arvaakin, mutta olen onnettoman laiska siivoamaan ja luonani on usein hirveä kaaos. Kutsun joskus viereita vain sen takia, että saisin siivousmotia (no oke, ehkä jonkun muunkin takia). Minusta elämänsä voi vaan käyttää niin paljon paremminkin, kun imurin varressa.

 

Jos sun mukaan nimettäisiin juoma, mitä siinä olisi ja miten se valmistettaisiin?

No jos sen joku muu nimeäis minun mukaan, niin se ois varmaan viuna viunalla, nimensä mukaisesti pelkkää viinaa. Itse saattaisin omaan nimikkodrinkkiini laittaa myös jotain lantrinkia. Itse asiassa olen toinen kaveriporukkani kahdesta boolimestarista (itse nimitimme itsemme vastusteluista huolimatta), niin ehkä joku booli ois se mun erikoinen. Sen nimi vois olla vaikka röytömalja ja siinä ois ihan oikeeta viinaa, eikä mitään liköörinlitkuja.

 

PÄÄTOIMITTAJAN HUOMIOITA

 

vastauksia saa tankata, jankata ja nurista kuukausia
– asiaa ei auta unohtaa aiheen sähköposti kuukaudeksi luonnoksiin
– kymmenien kuvien asettelu WordPressiin on työmaa ja mobiilisivu näyttää hirvittävältä
– no ainakin on fuksien tutustuttavaksi hyvään ajankohtaan