Kopokatsaus: Sisun lisäksi syksyllä muuttuu moni muu asia

Opiskelija istuu lattialla läppäri sylissään, vieressä kahvikuppi, kännykkä ja pino vihkoja.

Hei vanhat ja uudet opiskelijat!

Toivottavasti kaikki ovat nauttineet kesästä ja muistaneet levätä. Ajattelin kertoa näin yliopiston alkaessa vähän menneen kevään ja tulevan syksyn koulutusasioista, eli mitä kaikkea on tapahtunut ja tulee tapahtumaan opintojen saralla.

Kevätlukukausi on koposektorilla hyvin kiireinen. Meitä onneksi aloitti vuoden alussa kolme koulutuspoliittista vastaavaa eli kopoa, joista kukin edustaa omaa pääainettaan. Erilaisia kokouksia oli paljon, koska nyt syksyllä alkaa uusi yhden vuoden opetussuunnitelma ja uudet tietojärjestelmät aukeavat tänään 5. elokuuta. Jee!

Haluan näin ensimmäiseksi kertoa iloiset kuulumiset. Teimme kevään aikana kannanoton pedagogisten opintojen siirtymäaikaan liittyen. Jos kiinnostaa enemmän, mitä siirtymäaika koski, käy lukemassa julkaisu LuuppiSanomista. Onneksemme kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan dekaani allekirjoitti päätöksen siirtymäkauden pidentämisessä, joten meidän kannanotostamme oli hyötyä.

Kevät oli muutenkin kiireellinen koronan takia. Onneksemme henkilökunta jousti monissa asioissa ja opetus saatiin sujumaan hyvin. Teetimme myös koulutuskyselyn, johon tuli reippaasti vastauksia. Kiitos siitä!

Esittelimme kyselyn tuloksia opiskelijoille ja henkilökunnalle MTT-TIE-kahveilla. Tuloksista huomasi, että opiskelijoilla oli etäopinnoista hyvin vaihtelevia kokemuksia. Toiset pitivät etäluonnoista ja kurssit sujuivat hyvin, kun taas jotkut kaipasivat jo takaisin fyysisille luennoilla sekä viikkoharjoitusten pariin. Joidenkin kurssien kohdalla toteutus ei sujunut kovinkaan hyvin. Kiitos teille, jotka toitte asiat esille joidenkin kurssien kohdalla. Vastausten avulla pystyimme puuttumaan epäkohtiin.

Keväällä oli tarkoitus järjestää ensimmäistä kertaa Kysy Kopolta! -tapahtuma, jonka teemana piti olla opiskelijan velvollisuudet ja oikeudet, mutta tämä siirtyykin toivottavasti syksyyn. Kysy Kopolta! -tapahtuma pyritään pitämään useamman kerran vuodessa ja tarkoituksena on kertoa ajankohtaisia asioita koulutuksesta ja opinnoista.

Katse tulevaan

Lukemattoman kerran hallituksen kokouksissa muistuttelin lukemaan intraa ja käymään tutustumassa Sisuun. Toivottavasti olette tehneet niin. Tänään 5. elokuuta vihdoin järjestelmät aukeavat ja voimme lämmöllä vain muistella NettiOpsua ja opiskelijan työpöytää, koska ne ovat nyt jääneet historiaan. Syksyn kursseille ilmoittautuminen aukeaa tänään 5.8. ja kestää fuksiviikoille 19.8. saakka, joten kannattaa käydä ajoissa ilmoittautumassa kursseille ja käymässä tutustumaan Sisuun. Intrassa ja opiskelijan käsikirjassa on paljon tietoa siitä, miten Sisu toimii.

Myös monien tuttujen kurssien nimet ja kurssikoodit ovat muuttuneet. Näistä löytyy vastaavuustaulukot, jotka koordinaattorit ovat tehneet. Vastaavuustaulukot ja muut siirtymäsääntöihin liittyvät asiat löydät opiskelijan käsikirjasta. Aina kannattaa myös kysyä rohkeasti meiltä kopoilta, jos kysymyksiä herää eikä vastausta löydä mistään.

Myös maisteriohjelmat laitettiin uusiksi, koska tiedekunnassamme valmistuu samasta maisteriohjelmasta filosofian maistereita ja diplomi-insinöörejä. Uuden maisteriohjelman nimi on Master’s degree programme in Computing Sciences, joka alkaa syksyllä 2020. Sen alaisia ohjelmia ovat Data Science, Statistical Data Analytics, Machine Learning, Human-Technology Interaction sekä Software ja Web & Cloud.

Toivotaan parasta, että pääsisimme vielä tämän syksyn puolella normaalisti opiskelemaan yliopistolle. Yliopisto linjasi, että syksyllä opetus jatkuu vielä rajoitetusti etäopiskeluna. Opiskelijat pääsevät kulkukortilla yliopiston tiloihin, mutta siellä pitää noudattaa turvallisuusohjeita. Jos jotain kysyttävää tai kommentoitavaa tulee, meitä kopoja voi lähestyä missä vain. Laita sähköpostia, telegrammissa tai vaikka kasvotusten, jos pystyy.

Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Terkuin,
Juulia Kärki
Koulutuspoliittinen vastaava ja varapuheenjohtaja