Breaking news: Luupille uusi toimitila!

Vuonna 2009 Luuppi ry päätti yleiskokouksen ponnella aloittaa selvittämisen ja säästämisen Luupin oman toimitilan hankkimiseksi. Nyt 12 vuotta myöhemmin tämä on todellisuutta, olemme hankkineet oman tilan! Päivämäärällä 23.12. yhdistyksen edustajat allekirjoittivat vuokrasopimuksen Pienteollisuustalon kanssa Yliopistonkatu 58 tilan vuokraamisesta.

Tila on yhdistyksen käyttöön lähes täydellinen, sillä se kattaa valtaosan Luupin tilatarpeista: Sitä voidaan käyttää päivisin toimistotilana ja iltaisin sauna- ja juhlatilana. Lisäksi tilaa voidaan vuokrata eteenpäin yrityksille, muille yhdistyksille ja ihmisille tilan kulujen kattamiseksi. Hankittu tila on 314m2 (plus parvi) kokoinen, joka koostuu yhdestä isommasta juhlatilasta, Luupin käyttöön tarkoitetusta toimistotilasta sekä tilavista pukuhuone-/suihku-/saunatiloista.

Vuokrasopimus alkaa 1.2.2022 ja tilaa pyritään pääsemään käyttämään Luupin tilaisuuksissa saman tien, toimistona hieman myöhemmin. Lisäksi varsinainen vuokraustoiminta pyritään aloittamaan viimeistään 1.4.2022 ja varauksia voi tehdä jo tätä ennen.

Tilan hankinta on yhdistyksen kannalta suuri askel eteenpäin. Yliopiston suurimpana ainejärjestönä varmasti myös pystymme tilan ylläpitämiseen ja voimme yhä vuosienkin päästä olla ylpeitä tästä saavutuksesta. Nähdään uudessa tilassa vuonna 2022!

Tilaterveisin,

Juulia Kärki, puheenjohtaja

Lassi Halminen, Toimistovastaava

Tuomas Himmanen, Tila-asiantuntija