Kertomus tutorjuhlista

Tämä on kertomus erään tutorryhmä ensimmäisitä pileistä. Juhlien järjestäjät lähettivät sen silloin mailissa ryhmälleen ja nyt sitä ei saa ihailla luuppisanomissa. Turhaa palstantäytettä, siis.

Bileet onnistuivat odotettua paremmin. Meidän ryhmämme oli erittäin hyvin edustettuna (7 henkeä + tuuttorit). Suvin ja Markun ryhmästä oli paikalla jopa ;) 3 (kaksi tyttöä!), tämän ryhmän tutorit loistivat ainoastaan toisen paikallaololla (Markku, hänkin tuli myöhässä ja lähti ajoissa). Lisäksi Luupin hallitus oli hyvin edustettuna: paikalla oli Johanna ja pj:mme Petra.

Bileissä oli huonojen vitsien muistamiskilpa. Olimme sisutaneet Tahvon kämppää keltaisilla lappusilla joihin oli kirjoitettu huonoja vitsejä. Kilpailu oli yhtäaikaa rankka, kova, hermojariipova, idiosynkraattinen ja esteettinen. Kilpailussa loistivat lähinnä Jouni Kuningas (hän väitti muistavansa 6 (kuusi) vitsiä, mutta synapsit tekivät tenän ja Jouni sai puristettua harmaastaan ainoastaan 5. Näinollen jatkossa oli kaksi kilpailijaa väittäen muistavansa 5. Noh, ratkaisimme mottitilanteet soveltamalla huonovitsikilpailun standardisääntöjä: Ja voittajaksi rynnisti uskomattomalla verbaaliakrobatialla (->huom! Luupilasten mittareiden mukaan) Erkki.

Palkinnoksi ojennettiin diplomi (rintattuna diskreetin ja liniksen harkkojen päälle). Sekä Aleksin ja Tahvon tutorpileperinteitä noudattaen kaljapullo käärittynä Aku Ankan päälle, vai olisiko ollut toistepäin...

Myös rekisteröityneitten bilekäyttäjien kesken arvottiin samankaltainen palkinto. Kuisma ei muistanut ottaa tätä luentosurvivalkittiä mukaansa. Se on noudettavissa biletoimistostamme virastoaikaan (toim. huom. Samainen palkinto annettiin pois eräissä toisissa bileissä kts. kuva).

Juhlissa tehtiin myös tutkimustyötä. Lähinnä pohjautuen nestemäisiin komponentteihin. Valmistimme erinäisistä aineosista jotakin jota kutsuttiin nimillä.

Yksinkertaisella päättämättömyyttömyydellä komiteamme järkeili oikean ja rakentavimman vastauksen nimiehdotusten joukosta. Kunnia Jukka Raisamolle ja ytimekkäästi nimelle: © L O O P I U M™ Tästä lähtien luuppilainen juo siis ainoastaan loopium-nimistä ravinteikasta aromilientä. Jatkoille mentiin yo-talolle. Jotkut lähtivät sieltä vielä oikeaoppisesti Pinniin lukeen maileja.

1.5l siivekästä satuolentoa (lue: sprite)
20 cl kossua
2 dl Romulan alea (lue: Blue Curacao)
0,4 l Pisang Ambon
luraus Anisviinaa (joo hiukkasen vain)
luraus Appelsiinimehua
1 l Grapelimua
2) toimintajuoma, avaruusmehu, mahaneste, akkuhappo, rynnäkköjuoma, syöksyjuoma, d=>e, smurffien taikajuoma, raakaa muumia, quickformat, “ilmi selvä” urheilujuoma Hard Sport

Valmistusohje: Maista ettei kossu ole pilaantunutta. Tässä on tärkeää ettei testiannokseen lisätä makuun vaikuttavia ainesosia. Kaada loppu kossu boolimaljaan. Lisää sekaan keijukaiset ja greippivedet. Romulan ale on tiukkaa tavaraa ja se on ehdottomasti myös testattava samaan tapaan kuin kossukin. Kadaa loput nesteet muitten sekaan. Lisää sekaan appelsiinimehu ja sekoita keitosta. Yksi ainesosa on jäljellä. Kaada sopiva määrä anisviinaa lasiin tai jätä kokonaan pulloon. “Testaa anisviina” nauttimalla phohjjanmaaaaaan kautta. Tämän jälkeen L O O P I U M™ on tarjoiluvalmista. Nautintavalmista ainakin valmistajalle.


“Mulla kävi varkaita. Ehtoolla nukkumaan mentäessä oli hyvä olo, mutta aamulla se oli varastettu, eikä sekään ollut riittänyt, sen lisäksi oli paskannettu suuhun.” -Eräs saamaton luuppilainen ym. bileiden jälkeisenä aamuna