Oli varhainen lokakuinen aamu ¾ totta puhuen niin varhainen, että kirjoittaja ei edes muista koska olisi viimeksi ollut yliopistolla niin aikaisin. Tällä kertaa aikaiselle yliopistolla norkumiselle oli kuitenkin opiskelua parempi syy: Luupin excu, kohteena Turku jossakin kaukana Suomen etelärannikolla.

Luupin runsaat neljäkymmentähenkinen iskuryhmä ahtautui bussiin, joka kirmaisi kohti etelää. Vanhan sydäntä lämmitti Luupin perinteiden tunnollinen noudattaminen: eväitä ei korkattu ennen moottoritietä. Vanhat merkit pitivät paikkansa myös taukojen suhteen: ilman yhtä tyhjennys/täydennystaukoa ei kaksituntisesta nyssematkasta selvitty. Tauko myös venyi suunniteltua pitemmäksi. Tietenkin.

Saavuttiinpa kuitenkin onnellisesti Turkuun, missä poimimme Yliopistonmäeltä kolme opasta paikallisesta matemaatikko- ja fyysikkojärjestöstä Deltasta. Oppaat saattoivat meidät ensimmäiseen vierailukohteeseen, Turun maineikkaaseen linnaan. Tuolle historialliselle monumentille päästyämme osaa iskuryhmästämme alkoi janottaa ja se päättikin siirtyä lähitienoon anniskelutiloihin. Muut kiersivät linnaa, joka osoittautui arvioitua laajemmaksi ja varsin jyrkkäportaiseksi. Linnan vartijana toiminut rouva antoi myös ryhmällemme mainioita näytteitä Turun murteesta...

Parin tunnin kuluttua oli kuitenkin pakko siirtyä takaisin bussille ja lounaalle paikallisen opiskelijaravintolaan. Saimme todeta turkulaisen opiskelijaruokalajonon voittavan sekä pituudessa että hitaudessa tamperelaisen ylivoimaisesti. Aina ne turkulaiset yrittää olla parempia!

Kylläisinä käyskentelimme korkealla mäellä sijaitsevalle kunnioitetulle Turun yliopistolle, joka siis on vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle. Tai jotain. Yliopiston pitkissä portaissa ryhmällemme tarjoutui oiva tilaisuus harrastaa akateemista liikuntaa. Portaikossa turkulaisesta elämänvilkkaudesta silmin nähden hämmentynyt luuppilainen kysäisi vastaantulijalta: "Anteeksi, missähän täällä olisi Turun yliopisto?". Töykeä turkulaisopiskelijaneitokainen ei kuitenkaan suvainnut vastata.

Yliopistolla kuvautimme itsemme (ks. yllä), ihastelimme Deltan kerhotilaa, joka osoittautui huomattavasti Luupin toimistoa suuremmaksi (kuinka yllättävää!), ja kuuntelimme esitelmää avaruustutkimuslaboratorion toiminnasta. Esityksen aikana osaan luuppilaisista tuntui oudosti iskevän matkaväsymys. Zzz...

Ja ei kun seuraavaan kohteeseen, DataCityyn Turun Mauno Koivisto -keskukseen (onko turkulaisia muka joskus syytetty mahtipontisuudesta?). Siellä kävimme tervehtimässä paikallisia käpistelijöitä, asteriskeja, sekä tarpeilla, mikä hoitui hyvin laitoksen mikroluokissa. Rennon rupattelun jälkeen suurin osa porukastamme siirtyi käymään Ericssonilla, osa taas lähti paikalliseen baariin kuvitellen kyseisen vierailun olevan ajanhaaskausta.

Mutta mitä vanhat väsyneet silmämme näkivätkään! Nokian pahimman kilpailijan pöydät notkuivat paitsi chipsejä, myös olutta! Kun vielä firman edustaja osoittautui rennon mukavaksi kaveriksi, joka osasi osoittaa sanansa opiskelijoille (esim. kertomalla turkulaisvitsejä), vierailu oli sangen miellyttävä kokemus. Saimme vielä jäljelle jääneet oluet/chipsit evääksi. Nam. Kyllä kelpasi naljailla vierailun väliin jättäneille onnettomille.

Loppupäivän ohjelmana oli Kemistien kaljaviesti sekä bileet. Osa porukastamme lähti Alkoon hakemaan pohjustusta tulevaan vaativaan urheilusuoritukseen, osa paikalliseen opiskelijaravintolaan Proffaan (jota ei tule sotkea manselaisten tekniikan ylioppilaiden ylikuormitettuun keskuskoneeseen), joka toimi viestin lähtörastina. Kaljaviestin tarkoituksenahan oli kerätä pisteitä rasteilla paitsi suorittamalla annettuja tehtäviä myös lahjomalla rastin päivystäjiä.

Luupin ei-tamperelainen osakunta (ETa) oli eräs viidestä viestiin osallistuneesta luuppilaistiimistä. Viesti lähti käyntiin perinteisellä oluen nopeusjuontikilpailulla, mikä kirjoittajan mielestä on selkeää alkoholin väärinkäyttöä. Tiimimme menestyi rasteilla hyvin paitsi antaumuksellisen toimintansa myös aktiivisen lahjontansa ansiosta (tässä Ericssonin oluet ja chipsit nousivat arvoon arvaamattomaan). Mm. matkittuaan eräällä rastilla vesipatjaa (don’t ask) ja verestettyään drinkkitietämystään ryhmä havaitsi Turun keskustaan tullessaan olevansa porukan johdossa!

Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauan. On se vain kumma, ettei ihmisiä saa oppimaan seitsemän rastin järjestystä! Neljänneltä rastilta ETa ohjattiin aivan väärään ravintolaan. Paikallisen vastaanottokomppanian puuttuessa tiimimme erehtyi luulemaan erästä tekulaisporukkaa rastipäivystäjiksi, sekä mielistelemään näitä pisteiden toivossa tavalla, josta herkempi ihminen voisi nostaa syytteen seksuaalisesta ahdistelusta, jopa homoseksuaalisesta sellaisesta. Mutta koskapa kyseiset mukapäivystäjät olivat tekulta, he luonnollisesti vain pitivät siitä.

Asian oikean laidan selvittyä tympiintynyt ETa lähti lähellä olevaan Olavin Krouviin juomaan pois turhautuneisuuttaan. Rastin päivystäjät (jotka tällä kertaa olivat aitoja) pyytelivät anteeksi sattunutta kämmiä. Tiimimme päätti kuitenkin pitää taukoa viestistä ja keskusteli kaikenlaisesta ylevästä, mm. erikoisimmasta paikasta missä kukin oli harjoittanut tiettyä elämän perusedellytystä.ETa päätti kuitenkin jatkaa urheasti, ja päätyikin viimeiselle rastille, jossa olikin vuorossa basillikammoisten kauhulaji: jääpala-suusta-suuhun-viesti. Rastin suoritettuamme kiertelimme mutkitellen eri kapakoiden kautta päätösbileisiin S-Osikselle.

Päätösbileet = olutta + haalareita + hämärää + kovaa musaa. ´nuff said.

Kahdelta yöllä väsyneet luuppilaiset raahautuivat takaisin bussilleen, vain kuullakseen kuskin marinaa myöhästymisestä sekä halutusta ylimääräisestä kiertelystä Tampereella. Päätimmekin ehdottomasti vaatia seuraavalle exculle vakiokuskiamme. Prkl (Perkele! toim.huom.). Huomattavasti menomatkaa hiljaisemman paluumatkan jälkeen saavuimme onnellisesti rakkaaseen kotomanseen. Eikä edes yhtään turkulaisvitsiä kuultu paluumatkalla. Pettymys.