SUOMEN TURGU

Luuppi on harrastanut viime aikoina erilaisia excursioita Turun suuntaan. Helmikuun alussa iskuryhmä teki vierailun Marlin tehtaille tutustuen intentionaalisesti mehujen valmistusprosessiin. Ilta päätettiin vierailemalla Elysee-hallissa Ilives-Tepsi jääkiekko-ottelussa. Ottelu ei päättynyt odotusten mukaan, mutta paluumatka sujui kuitenkin rattoisasti Wanhan Postin tarjoamia Lappeenrannan panimon tuotteita nauttien.

Kuukautta myöhemmin oli vuorossa synergia-päivät. Porukkaa oli mukana viimevuotista vähemmän ja meno oli sen vuoksi hieman rauhallisempaa. Kukaan ei ollut edes lähdössä Ruotsinlaivalle jatkoille. Mukana oli myös jokin tsubu (53k), jonka kauniita kasvoja ei kukaan muista, mutta ne voi kukin piirtää jälkikäteen.

Ohjelmassa oli muun muassa vierailu Ericssonille, joka lupasi maksaa enemmän liksaa kuin entinen kumisaapasteollisuus. Perinteinen pullonmetsästys oli korvattu väripallojen räiskinnällä Raision metsässä. Se ei tosin haitannut, koska Luupin palkittu tryffelisika oli joutunut ex­kumiteollisuuden uhriksi. Luuppi tosin ei valitettavasti saanut kokonaista joukkuetta kasaan, mutta suunnitelmissa on ensi kerralla helikopterin tukema maahanlasku vihollisen selustaan. Sitten lähdimme rauhoittumaan paikalliseen ravintolaan, jossa pöytäämme (41k) ilmestyi paikallinen deeku (katso oik. alareuna).

Illalla vuorossa oli vapaamuotoista seurustelua. Perinteinen Lemminkäisenkierros-peli valitettavasti missattiin.

Sitten tulikin jo päiväkotiin lähtö. reitti kulki perinteisesti hautuunmaan kautta. Sisäänpääsyn varmistava ovilukon sarjanumero on vieläkin muistissa: piekkari, rynkky, pj:n ikä.

Kotimatka sujui rauhallisissa merkeissä, eikä edes juna suistunut kiskoilta. Puheenjohtajakin unohti tällä kertaa vain makuupussinsa.


Lisää kuvia:


[Eteenpäin] [Taaksepäin] [Alkuun] [Loppuun]